MTV: Linda Manuella sai virheellisen diagnoosin paniikkihäiriöstä – vaikeiden oireiden syy yllätti!
Sosiaalisen median vaikuttajana tunnettu Linda Manuella kertoo MTV Uutisten haastattelussa saaneensa aikuisiällä ADHD-diagnoosin.
Diagnoosi oli Lindalle helpotus, sillä hän oli pitkään kärsinyt rajuista mielenterveydellisistä oireista, joihin hän ei ollut saanut selkeää vastausta.
Lindan ADHD:ta oli aiemmin hoidettu virheellisesti paniikkihäiriönä, masennuksena ja ahdistuneisuutena.
– Paniikkihäiriö, masennus ja ahdistus olivat oireita ADHD:sta. Minulla levottomuus on enemmän sisällä olevaa eikä niin vahvasti ulospäin näkyvää, Linda toteaa MTV Uutisille.
Lapsena Lindan oli vaikea keksittyä koulussa, ja hän unohti usein tavaroita kotiin. Tänä päivänä arjenhallinta kokonaisuudessaan tuottaa Lindalle haasteita.
– Tavallinen laskujen maksaminen voi olla minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa välillä, hän myöntää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Linda on aloittanut ystävänsä, media-alan yrittäjänä työskentelevän Miisa Edithin kanssa uuden podcastin Ainutlaatuiset aivot. Podcastissa naiset käsittelevät elämäänsä ADHD-diagnoosin kanssa.
Sekä Linda että Miisa yllättyivät, kun saivat monen vuoden jälkeen syyn oudolle oireilulleen.
Miisa hakeutui ADHD-tutkimuksiin vasta tutustuessaan Lindaan, joka suositteli prosessia Miisalle. Kun Linda kertoi Miisalle omista oireistaan, pystyi Miisa samaistumaan vahvasti Lindan kokemuksiin.
– Aloin pikkuhiljaa tunnistaa samoja oireita itsessäni. Yksi päivä päätin mennä netistä katsomaan kaikki oireet. Siellä todella moni asia täsmäsi ja kävin vielä itse tekemässä nettitestin, josta tulokseksi tuli, että kannattaa hakeutua tutkimuksiin, Miisa muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Linda Manuella on kuluneina kuukausina noussut tiuhaan tahtiin lehtiotsikoihin, kun hänet ja räppäri Williamin eli Ville Virtasen on huomattu viihtyvän tiiviisti yhdessä. Elokuussa Linda ja Ville vahvistivat suhteensa medialle.
– No kyllä se on varmaan pakko myöntää tässä vaiheessa, että seurustellaan. Ei sitä varmaan hirveän kauaa voi enää salailla, Linda kommentoi asiaa Iltalehdelle.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät