Suomen suosituimpien somevaikuttajien joukkoon kuuluva Sara Sieppi, 29, on tehnyt vuosia töitä nykyisen uransa eteen. Sieppi jakaa Instagram-tilillään kaupallisia yhteistöitä ja näyttää yli 200 tuhannelle seuraajalleen myös kurkistuksia arkeensa.

Sieppi panostaa työhönsä paljon, eivätkä somessa nähtävät kuvat ja videot synny hetkessä. Tästä huolimatta hän on joutunut kohtaamaan vähättelyä työstään ja kokenut somekiusaamista.

Kaunotar joutui melkoisen kohun keskelle, kun Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen kirjoitti lehden sivuille näkökulman otsikolla: ”Kumpi on auttanut enemmän koronaviruksen torjunnassa, Sara Sieppi vai kansanedustaja”.

Parkkonen vertasi kirjoituksessaan muun muassa kansanedustajien työtä ja palkkaa Siepin vastaaviin, ja kyseenalaisti Siepin työn vertaamalla sitä muun muassa hallituksen vuosittain käsittelemiin satoihin lakiehdotuksiin.

– Se on oikeasti paljon. Se on lähes yhtä paljon kuin ex-missi Sara Sieppi laittaa vuosittain Instagramiin kuvia ulkomaanmatkoistaan ja bikineistään, Parkkonen kirjoitti.

Siepin mukaan oli surullista joutua jälleen kiusaamisen kohteeksi.

– Juttu oli vähättelyä ja nolaamista. Eikä juttu ollut tosiaan vain minusta, vaan monista muistakin ihmisistä, jotka työskentelevät samalla alalla. Minulla tuli kaikkien puolesta tosi paha mieli.

Useat julkisuuden henkilöt nousivatkin puolustamaan Sieppiä ja tuomitsivat Parkkosen kirjoituksen omissa somekanavissaan.

– Olen kiitollinen siitä tuesta, mitä olen saanut ihmisiltä ja erityisesti arvostamiltani kollegoilta. Tässä taas nähtiin, kuinka aliarvostettu ala tämä on, Sieppi kertoo MTV:lle.

Hän kertoi Instagram-julkaisussaan puhuneensa Parkkosen kanssa asiasta myös puhelimessa.

– Puhuin puhelimessa hetki sitten Iltalehden politiikan toimittajan Tommi Parkkosen kanssa ja hän pyysi anteeksi kirjoittamaansa kolumnia. Kaikki tekevät virheitä ja olemme nyt asian yhteisymmärryksessä sopineet, Sieppi kirjoitti.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tommi Parkkonen julkaisi lisäksi 28. joulukuuta Instagram-tilillään anteeksipyynnön Siepille.

– ”Käsi ylös virheen merkiksi” on klisheinen sanonta, mutta välillä varsin tarpeellinen. Palautteen myötä tajuan hyvin, että näkökulmajuttuni sanamuodot epäonnistuivat. Tarkoitukseni oli hyvä (kehua kerrankin k-edustajia!), mutta Sara Siepin liittäminen asiaan oli täysin turhaa. Siispä vilpittömät pahoitteluni Sara Sieppi, Parkkonen kirjoittaa julkaisussaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Törkeä nettikiusaaja hyökkäsi Sara Sieppiä vastaan: ”Miksi tämä prostituoitu ilmestyy mun Instaan?”

Sara Sieppi etsii personal traineria: ”Sellanen, joka jaksaa välillä pientä valitusta”