
MTV: Puoli seitsemän -ohjelmassa lopettava Susanna Laine yllättyi saamastaan viestitulvasta – ”Harmi kun kaikkiin ei ehdi vastata”
Suosikkitoimittaja Susanna Laine, 39, kertoi maanantaina jättävänsä Ylen Puoli seitsemän -ohjelman kuusi vuotta kestäneen juontajapestinsä. Hän ilmoitti asiasta ohjelman suorassa lähetyksessä.
Juontaja kertoo tuoreessa MTV Uutisten haastattelussa saaneensa viime päivinä hurjan määrän mieltä lämmittäviä viestejä, joissa ohjelman fanit reagoivat Susannan lopettamispäätökseen.
– On ollut ihanaa ja liikuttavaakin niitä lukea, tosi ihania viestejä olen saanut. Harmi kun kaikkiin ei ehdi vastata, kun on näitä töitä mitä pitää tässä tehdä samalla, Laine kommentoi MTV:lle.
Ohjelman jättämisestä kertominen oli jännittävä tilanne Laineelle, eikä hän omien sanojensa mukaan osannut odottaa tällaista viestitulvaa.
Susanna on pitänyt itsensä hyvin kiireisenä koko alkusyksyn, joten hän ei ole lainkaan ehtinyt miettiä, millaisia tunteita tilanne hänessä itsessään juuri nyt herättää. Nainen toteaa, että asia selkiytyy hänelle varmasti vasta sitten, kun hän marraskuussa juontaa viimeisen Puoli seitsemän -jaksonsa.
Laine nähdään viimeistä kertaa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana 30. lokakuuta.
Lue myös: Mikko Kekäläinen avautuu somessa Susanna Laineen lopettamispäätöksestä: ”Vetää palkeet tyhjäksi”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?