Näin BB-voittaja Jasmiina viettää joulunsa – kaipaa lepoa raskaan syksyn jälkeen: ”Joululahjat tulevat tänä vuonna Mobile Pay:n välityksellä”
Big Brother Suomi -ohjelman tuoreen kauden voiton vei 24-vuotias jyväskyläläinen Jasmiina. Paluu arkeen BB-talossa vietettyjen viikkojen jälkeen on Jasmiinalla sujunut flunssaa parannellen ja uusiin asioihin tutustuen.
Jasmiinalle on tullut täytenä yllätyksenä se, kuinka paljon ihmiset häntä fanittavat. Ennen BB-taloa Jasmiinalla oli Instagramissa noin 400 seuraajaa. Nyt niitä on jo yli 20 000.
Jasmiina on pohtinut paljon syitä suosiolleen.
– Olen aina pitänyt itseäni todella tavallisena ihmisenä. BB-talossakin olin vain oma itseni, eikä minulla ollut mitään roolia päällä. Siksi minusta on outoa, kuinka runsaasti olen saanut kaikenlaisia erilaisia työkutsuja ja yhteydenottoja. En olisi ikinä osannut arvata, että tässä käy näin! Jasmiina toteaa hämmentyneenä Metropolille.
– Mutta ehkä suosioni syy piilee juuri siinä, että olen ollut niin aito ja rehellinen. Olen saanut ihmisiltä paljon palautetta, jossa minua kiitetään siitä, että minuun on helppo samaistua, hän jatkaa.
BB-voiton jälkeinen myllytys on ollut Jasmiinan mielestä monella tapaa hauskaa ja kiinnostavaa, mutta se on myös ottanut paljon. Lisäksi Jasmiina on kärsinyt kovasta flunssasta, mikä on vienyt naisen voimia.
– On tässä ollut totuttelemista, kun yhtäkkiä ihmiset tunnistavat vähän joka paikassa. Tämä kaikki on tuntunut hyvin erikoiselta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ensi vuodelle Jasmiinalla on jo suunnitteilla lukuisia kiinnostavia työprojekteja. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti.
– Tämä paluu arkeen on ollut aikamoista haipakkaa, Jasmiina huokaisee.
– Siksi tänä jouluna en ole jaksanut keksiä mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia. Vietän pyhiä perheen kanssa Keski-Suomessa. Voi olla, että joulupäivänä otamme vähän viiniä ja juomme glögiä kavereiden kanssa, mutta sen suurempaa ei ole tiedossa.
Myös lahjojen suhteen Jasmiina aikoo ottaa poikkeuksellisen rennosti.
– Sanoin jo sukulaislapsille, että joululahjat tulevat tänä vuonna Mobile Pay:n välityksellä. Niistä en nyt ala stressamaan, Jasmiina julistaa nauraen.
Lue myös:
BB-voittaja Jasmiinaa kohtasi karu paluu arkeen – ”Olo on kuin rekan alle jääneellä hipolla”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?