Näin julkkikset pärjäsivät eduskuntavaaleissa – televisiosta tuttu bisneskuningatar keräsi muhkean äänisaaliin, Amanda Harkimon potti jäi lohduttoman pieneksi
Eilen sunnuntaina 2. huhtikuuta vietettiin jännittävää iltaa, kun vuoden 2023 eduskuntavaalien tulokset julkistettiin. Osa ehdokkaista sai kokea riemukkaita onnenhetkiä valituksi tulemisestaan, kun taas toiset joutuivat nielemään katkeria tappion kyyneliä.
Vaaleissa oli tuttuun tapaan mukana laaja liuta julkkisehdokkaita, jotka tavoittelivat paikkaa politiikan eturivistä. Esimerkiksi näyttelijä Riku Nieminen pyrki eduskuntaan Vasemmistoliiton riveissä Helsingissä ja Diili-ohjelmasta koko kansan tietoisuuteen noussut yrittäjä Noora Fagerström Kokoomuksen listoilla Uudenmaan vaalipiirissä.
Niemisen 2031 ääntä eivät tällä kertaa riittäneet läpipääsyyn.
– Pulinat pois! Iso kiitos kaikille minua äänestäneille. 2031 ihmistä luotti ensikertalaiseen. Viides sija vasemmiston listalla stadissa. Nyt taktiikkapalaveri ja kohti seuraavia vaaleja, mies kirjoittaa Instagramissa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Fagerströmin saalis sen sijaan oli varsin muhkea, huikeat 6529 ääntä, ja toi naiselle eduskuntapaikan.
– Kiitos ihan jokaiselle! Ihmeitä tapahtuu, olen sanoton, Fagerström hehkuttaa tulostaan omalla Instagram-tilillään.
– Iso kiitos luottamuksesta, aion todellakin lunastaa lupaukseni siitä, että nyt tarvitaan enemmän tekoja perheiden puolesta, nuorten puolesta, yrittäjyyden puolesta, hän lisää sydänemojien kera.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös toimittaja Susanne Päivärinta tuli valituksi eduskuntaan Kokoomuksen riveissä Uudellamaalla. Hänen äänipottinsa oli vielä Fagerströmiäkin suurempi, 6905 ääntä.
Entisen kokoomuslaisen, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimon perustaman Liike Nyt -puolueen julkkisehdokkaat eivät tänä vuonna menestyneet vaaleissa, ja Hjallis jatkaakin puolueen ainoana kansanedustajana 8 610 äänellään.
Liike Nytin listoilta eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä pyrkivät muun muassa Hjalliksen poika, yrittäjä Joel Harkimo ja ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti. Sekä Joelin että Jeren tulokset jäivät kohtalaisen pieniksi. Harkimo sai 2 223 ääntä ja Karalahti 455.
DJ ja yrittäjä Amanda Harkimo pyrki kansanedustajaksi Liike Nytissä Uudenmaan vaalipiirissä. Myös Amandan äänimäärä jäi laihaksi, eikä hänestä 805 äänellä tullut kansanedustajaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Perussuomalaisten riveistä eduskuntaan pääsivät Uudenmaan vaalipiirissä sosiaalisesta mediasta tuttu historioitsija Teemu Keskisarja 6 569 äänellä ja Remontti-Reiskana tunnettu tv-tähti Jorma Piisinen 7 118 äänellä.
Avoimen Puolueen perustaja, kohupoliitikko Petrus Pennanen keräsi Helsingin vaalipiirissä 679 ääntä, eikä päässyt vaaleissa läpi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hyvästit haaveille kansanedustajan urasta saa toistaiseksi jättää myös Vapauden liitto -puolueen ehdokas, iskelmälaulaja Ilkka ”Frederik” Sysimetsä, jonka 41 ääntä Uudenmaan vaalipiirissä eivät tuoneet paikkaa eduskunnassa.
Lue myös:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta