Näin näyttelijätähti Tuure Taskisen elämä muuttui Salkkarit-roolin myötä – ”En ole aikaisemmin kokenut mitään tällaista”
20-vuotias näyttelijä Tuure Taskinen päätyi Salatut elämät -sarjaan suoraan lukiosta. Nyt Taskinen on näytellyt suomalaisten suosikkisarjassa yli vuoden ajan ja kuvailee kuluneita kuukausia ikimuistoisiksi.
Taskinen paljastaa Metropolille, että hänen oli aluksi haastavaa keskittyä ja päästä sataprosenttiseen läsnäoloon kohtauksissa. Kuvausten edetessä Taskinen on kuitenkin omien sanojensa mukaan kehittynyt näyttelijänä runsaasti, ja tällä hetkellä työ sujuu hyvin.
– Olen oppinut todella paljon kollegoiltani ja verrattuna siihen miten näyttelin aluksi, olen mielestäni päässyt hyvään pisteeseen, Taskinen toteaa Metropolille.
Taskinen iloitsee suuresti Salkkarit-työryhmän lämpimästä yhteishengestä. Tukea urallaan hän on saanut myös ystäviltään, joiden reaktioita uuteen Salkkarit-pestiin Taskinen ei unohda koskaan.
– Ystäväni eivät olleet lainkaan osanneet odottaa, että hyppäisin Salkkareihin. Tieto tuli heille täysin puskista, Taskinen kertoo nauraen.
– He ovat kuitenkin olleet todella onnellisia puolestani ja tukeneet minua tässä koko matkassa. Minulla on todella hyviä frendejä, hän hymyilee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Taskisella onkin ollut totuttelemista uuteen elämäntilanteeseensa henkilönä, jonka monet vastaantulijat tunnistavat kadulla.
– Tuntuuhan se oudolta, että ihmiset tunnistavat ja tulevat juttelemaan. En ole aikaisemmin kokenut mitään tällaista, kun ei kukaan koskaan tullut sanomaan mitään.
– Otan mielelläni yhteiskuvia fanien kanssa ja juttelen kuulumisia. Minulle on tärkeää olla ystävällinen ja kohtelias muille.
Silti myös Taskisella on päiviä, jolloin hän ei jaksaisi puhua kenellekään.
– Eiköhän meillä kaikilla ole sellaisia aikoja aina välillä, hän alleviivaa.
Treffikutsuja Taskiselle satelee näyttelijän omien sanojen mukaan ”jonkun verran”.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Moni asia on kuitenkin pysynyt täysin ennallaan miehen elämässä, eikä hänen arkensa ole muuttunut radikaalisti Salkkarit-tähteyden myötä.
– Elän ihan tavallista elämää. Päivisin olen töissä, iltapäivät vietän salilla ja illalla jos ehdin, näen ystäviäni. Täysin perusarkea siis, Taskinen summaa.
Lue myös:

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa