Kuva: SUB
Näin Salkkarit-tähti Hemmo Karja on muuttunut 10 vuodessa: ”Julkisuus on mahdollistanut asioita!” – katso kuvat!
Näyttelijä Hemmo Karja on tuttu Salatuista elämistä, mutta pian hänet nähdään myös suositun Rantabaari-sarjan kolmannella tuotantokaudella.
– Rantabaari on ollut alusta asti hieno kokemus. Suurin ero Salkkareiden kuvauksiin oli tietysti lähes kokonaan uusi näyttelijäkaarti. Tuttuja naamoja runkosarjan puolelta oli vain muutama. Näyttely uusien tuttavuuksien kanssa on kuitenkin sujunut mutkatta ja hahmojen kemiat löytyivät nopeasti. Toinen iso ero on tietysti uudet lavasteet, lokaatiot ja kesäkuvaukset. Salkkareitahan kuvataan kaikkina muina vuodenaikoina kuin kesällä, joten työn tekeminen auringon paisteessa parin kymmenen asteen lämmössä on luksusta, Hemmo kertoo Metropoli.netille.
Rohkeiden kohtausten tekeminen ei jännittänyt Hemmoa.
– Minulta kysytään usein, millaista on tehdä rohkeita kohtauksia. Monilla tuntuu olevan vähän väärä käsitys siitä, että intiimien kohtausten kuvaaminen olisi intiimitilanne itsessään. Tosiasiassa nekin kohtaukset menevät samalla rutiinilla kuin mitkä tahansa muutkin. Ne ovat osa näyttelijän työtä.
Näyttelemisen ohella Janne on opiskellut jo neljä vuotta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa rahoitusalaa. Opinnot ovat sujuneet mallikkaasti.
– Toivon saavani opintoni pakettiin tulevan vuoden aikana ja pystyväni jatkamaan näyttelemistä vastaisuudessakin. Haaveena on tietysti voida hyvin, viettää aikaa läheisteni kanssa ja päästä tekemään asioita, mitkä ovat mieleeni.
Hemmo oli 18-vuotias, kun hän liittyi vuonna 2011 Salattujen elämien näyttelijäkaartiin. Hän näkee miljoonasarjan tuomassa julkisuudessa niin hyviä kuin huonoja puolia.
– Julkisuuden hyvänä puolena mainittakoon vaikkapa se, että olen saanut mahdollisuuden tehdä ja kokea asioita, joihin en varmasti ilman julkisuutta olisi saanut mahdollisuutta. Varjopuolena kaikissa julkisissa töissä on taas tietysti se, että yksityisyys kärsii. Toistaiseksi julkisuus on kuitenkin tuottanut enemmän hyvää kuin haittaa.
Tältä Hemmo näytti julkisuusuransa alkutaipaleella vuonna 2012.
Tältä hän näyttää nyt.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Sara Sieppi repäisi – vau, mikä muodonmuutos!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”