Niko Saarinen kertoo Esko Eerikäiselle osallistumisestaan Big Brotheriin – ”En tiennyt, millainen maailma on sen jälkeen”
Tosi-tv-tähtenä tunnettu Niko Saarinen nousi aikoinaan julkisuuteen osallistuttuaan vuoden 2008 Big Brother Suomi -ohjelmaan.
Yhteensä kolme kertaa Big Brotherissa mukana ollut Saarinen on nähty myös lukuisissa muissa tv-ohjelmissa ja tällä hetkellä hän kilpailee lauantaisin Nelosella pyörivässä Selviytyjät Suomi -sarjassa.
Saarinen kertoo toimittaja Esko Eerikäisen luotsaamassa Sunnuntaibrunssi-podcastissa rehellisesti siitä, kuinka tv-ohjelmien myötä seurannut julkisuus on asettanut hänet melkoisen pyörityksen keskelle.
– Eihän silloin ollut vielä tällaista ilmiötä, että kun menet yhteen sarjaan, yhtäkkiä olet kaikissa, Saarinen kuvailee aikaa ennen Big Brother Suomi -ohjelmaa.
– Tiesin, mihin menin, kun menin Big Brotheriin, mutta en tiennyt, millainen maailma on sen jälkeen, että mitä kaikkea siinä tapahtuu, kun joutuu sellaiseen pyöritykseen, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Saarinen ei osaa sanoa, kutsuisiko itseään ”onnistujaksi” vai ”epäonnistujaksi”, mutta neljättä kertaa hän ei omien sanojensa mukaan Big Brotheriin osallistuisi.
– Se on yksi formaatti, josta kieltäytyisin. Ei mua saa ikinä sinne, Saarinen alleviivaa.
Samaa Saarinen sanoi myös hiljattain omalla Instagram-tilillään.
– Mulla on elämässäni sellainen ”never say never”, mutta tämän asian suhteen mä voin sanoa, että kiitos kaikista teidän viesteistä ja spekuloinneista, mua ei tulla näkemään julkkis Big Brotherissa, Saarinen kommentoi Instagramin Stories-osiossa.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille