Ohhoh! Lola Odusoga edusti ensi-illassa avonaisessa asussa – katso kuvat!
Reijo Mäen romaaneihin perustuvaa ja Tuukka Temosen ohjaamaa filmiä juhlittiin torstai-iltana Turussa, johon elokuvan tapahtumat myös sijoittuvat. Lola Odusoga pelmahti punaiselle matolle hyvinkin avonaisessa gaalalookissa.
Katso kuvat täältä!
Turun Finnkinolla oli niin valtaisaa vilinää, että ex-missi pääsi pujahtamaan punaiselta matolta elokuvasalin puolelle. Seiskan reipas reportteri kipitti Lolan perässä ja jututti tämän leffateatterin penkeillä.
– Nostalgiset fiilikset. Tulee mieleen omat Vares-muistot, kun olin itse kuvauksissa. Siitä on jo ihan helvetisti aikaa, Lola tuumii ja viittaa vuoden 2012 Vares – Pimeyden tango -elokuvaan, jossa kaunottarella oli pieni rooli.
– Sen oman kokemuksen jälkeen ei ole tullut seurattua oikein mitään vanhojakaan Vareksia. Joten ihan mielenkiinnolla odotan nyt tätä uutta.
Lola työskentelee nykyään kameran toisella puolella. Hän on tehnyt kuutisen vuotta töitä erilaisten tosi-tv-produktioiden parissa, esimerkiksi Temptation Island Suomen kulisseissa. Näyttävä nainen nauttii töistään.
– Sisällön tekeminen tv-ohjelmapuolella on ihanaa. Se on kiinnostavaa, kiehtovaa ja jotenkin konkreettista duunia.
Silti Lolan kuulumiset kiinnostavat kovasti kansalaisia. Tämäkin juttu kerännee todennäköisesti melkoisen lukijamäärän.
– Tavallaan se aina naurattaa, että miksi ihmiset jaksavat edelleenkin kiinnostua. Mutta se on aina ollut niin. Olen lapsuudesta asti herättänyt huomiota, halusin tai en. Kaikki mitä teen, kiinnostaa jostain syystä, vaikken edes yrittäisi sitä, hän ihmettelee.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”