Oho! Jussi Vatasen puoliso muutti pois yhteisestä kodista
Näyttelijäkomistus Jussi Vatasen yksityiselämässä myllertää.
Viihdelehti Seiskan tekemän selvityksen mukaan Jussin pitkäaikainen puoliso, laulajanakin tunnettu Marika Tuhkala on muuttanut pois parin yhteisestä kodista Helsingin Pohjois-Helsingistä.
Parilla on suhteesta teini-ikäinen tytär, joka on muuttanut Marikan mukana. Äidin ja tyttären uusi asunto sijaitsee entisen kodin lähettyvillä naapurikaupunginosassa.
Kyseessä on 64-neliöinen kerrostalokolmio, jota kaupattiin viime marraskuussa 249 000 eurolla.
Osakasluettelon perusteella Marika omistaa asunnon yksin.
Jussi sen sijaan on jäänyt Seiskan tietojen mukaan asumaan perheen aiempaan noin 90 neliön rivitaloasuntoon.
Seiska tavoitti Jussin viime perjantaina, mutta Jussi ei halunnut avata suhdetilannettaan eikä perheen muuttuneita asuinkuvioita millään tavoin.
Seiska oli yhteydessä myös Marikaan, mutta tämä ei reagoinut toimittajan yhteydenottoon mitenkään kuultuaan mitä asia koskee.
Vielä viime lokakuussa Jussi ja Marika bongattiin yhdessä Helsingistä Linnanmäen valokarnevaaleilta. Silminnäkijöiden mukaan parin välit vaikuttivat lämpimiltä ja iloisilta, kun he kiertelivät huvipuiston alueella.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”