Kuva: Instagram @okupoikaluukkainen
Oho! Oku Luukkainen HitMixin iltapäiväjuontajaksi: ”Tiedän mitä ihmiset haluavat kuulla!”
Ysärikonkarina tunnettu radiojuontaja Oku Luukkainen, 35, aloittaa HitMix-radiokanavan iltapäiväjuontajana helmikuussa. Iltapäivien lisäksi Luukkainen isännöi kanavalla myös Retroperjantai-ohjelmaa, joka käynnistyy 5. helmikuuta 2021.
– Oku on noussut suursuosioon ja yhdistänyt kuuntelijat ympärilleen heimoksi Retroperjantai-ohjelmassa. Nyt hän lisää löylyä entisestään uudessa HitMixin Retroradio-ohjelmassa, jota kuullaan niin ikään perjantaisin, Nelonen Median radioiden ohjelmajohtaja René Mäkinen kertoo Sanoman tiedotteessa.
Luukkaisen mukaan perjantai-illoista on jo tullut osa hänen identiteettiään.
– Tiedän mitä ihmiset haluaa kuulla perjantaisin. Ja sitä myös tarjoan HitMixillä! Sytyn ajatuksesta, että saan viihdyttää samalla, kun ympäri Suomen saunat ja paljut syttyy. Jengillä on asiaankuuluvat juomat ja meininki on iloinen, Luukkainen iloitsee.
Nelonen Median 90- ja 2000-luvun hitteihin keskittyvä HitMix uudistuu muutenkin vuodenvaihteen jälkeen ja lanseeraa joukon uusia ohjelmia. Kanavan uusi ohjelmapäällikkö on Petra Piipari, joka on työskennellyt viimeksi Radio Novan vastaavana tuottajana.
– HitMix edustaa sellaista musiikin kattausta, johon yhdistyy valtavasti hienoja tunnekuvia ja vahvaa ”ilon kautta” -fiilistä. Sitä samaa fiilistä on meidän uusi tiimi tuomassa ihmisille entistä voimakkaammin ensi vuonna, Piipari lupaa tiedotteessa.
Radiokonkari Tuomas Rajala tekee paluun radioon ja aloittaa Alma Hätösen kanssa HitMixin aamuissa heti loppiaisviikon jälkeen 11. tammikuuta. Keskipäivän ohjelmaslottia vetää Joonas Vuorela.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Jättiyllätys! Radio Aalto loppuu kokonaan – tilalle vain naisille suunnattu radiokanava! IS: Sami Kuronen lopettaa Radio Aallon aamujuontajana – ”Neuvottelut jatkosta kesken”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös