Kuva: Nelonen
Oho! Sami Kuronen ja Ilkka Ihamäki julkaisevat erotiikkateemaisen satukirjan
Radioääni ja tv-kasvo Sami Kuronen ja radiossa Hovimuusikkona tunnetun Ilkka Ihamäki julkaisevat Sensuellit iltasadut -kirjan. Joulukuussa ilmestyvän teoksen kerrotaan koostuvan leikkisistä ja rohkeista tarinoista, jotka pulppuavat romantiikkaa, rakkautta ja seikkailua.
– Vuonna 2017 aloin lukemaan Instagramissa lasten iltasatuja livenä. Satuhetkien ajatuksena oli saada perheen pienimmät nukkumaan ennen kuin Toisenlaiset äidit (sittemmin Teiniäidit) -ohjelma alkaa TV:stä. Sadut nousivat nopeasti hitiksi paitsi lasten, myös äitien keskuudessa. Jokaisen session jälkeen inboxiin sateli kysymyksiä, joissa tiedusteltiin, voisinko alkaa lukemaan satuja myös äideille, Sami Kuronen kertoo kustannusosakeyhtiö Otavan lähettämässä tiedotteessa.
– Idea oli loistava, vain stoorit puuttuivat. Päästin mielikuvitukseni valloilleen ja annoin sormieni laulaa näppäimistöllä. Syntyi kymmenen iltasatua, jotka kuultiin pehmeä-äänisen Samin Instagram-liveissä keväällä 2020. Nyt julkaistava kirja sisältää parikymmentä ennen kuulematonta, aistillista tarinaa, kertoo Ilkka Ihamäki.
Sami ja Ilkka ovat innoissaan, että saavat julkaista nyt uusia ennen julkaisemattomia satuja sekä perinteisen että äänikirjan verran. – Tällä kertaa heittäydyin mukaan myös kirjoittajana ja kirjaan päätyi Ilkan satujen lisäksi myös viisi minun kirjoittamaani tarinaa, Sami iloitsee. – Toivon, että Sensuellit iltasadut tuovat lukijoille pilkettä silmäkulmaan ja antavat rohkeutta nauttia elämästä ja erotiikasta! Ilkka summaa molempien toiveen. Temptation Island Suomi -sarjan juontajanakin tunnettu Sami Kuronen on julkaissut aiemmin kaksi reseptikirjaa.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan