Parisuhdekriisin läpikäynyt Kia Lehmuskoski menee pian naimisiin – ”Mulle tuli vähän tippa silmäkulmaan”
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski ja jalkapalloilija Kimi Lindeman menevät naimisiin tulevana kesänä.
Kia kertoo Instagram-tilillään, että hänen miehensä polttarit käynnistyivät eilen torstaina.
– Niin se aika rientää ja tänään klo 5 Kimi herätettiin polttareihin. Mulla tuli vähän tippa silmäkulmaan, kun tajusin, että pian me sanotaan toisillemme tahdon. On parasta kun saa jakaa elämän jonkun kanssa joka hyväksyy sut just sellaisena kuin sä olet, Kia Lehmuskoski kirjoittaa Instagram-tililleen.
Kaksikko tapasi vuonna 2018 helsinkiläisessä karaokebaarissa. Syskyllä 2020 Kia kohtasi elämässään vaikean ajanjakson, jolloin hän oli lähellä lähteä suhteesta.
– Se oli minulle henkisesti vaikeaa ja paineista aikaa, Kia toteaa Me Naisille.
– Olin jättämässä Kimin monta kertaa. Jälkeenpäin ymmärsin, että minun piti tehdä ne kaikki tempaukset ja testata, jättäisikö Kimi minut ja pääsisinkö sanomaan, että hän oli ihan samanlainen kuin kaikki muutkin mieheni, hän jatkaa.
Kia kuvailee syksyä suhteen ”rankimmaksi koetinkiveksi”. Kimi ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan, vaan pysyi rakkaansa vierellä kaikista haasteista huolimatta.
– Jos me olisimme luovuttaneet ensimmäisistä vaiheiluista, emme olisi nyt tässä, Kimi painottaa.
– Jälkeenpäin on tuntunut pahalta, että kohtelin Kimiä niin huonosti. Olen ollut siitä pahoillani, Kia puolestaan summaa.
Viime syksynä Kia valitsi jäädä pois TTK-kilpailusta. Päätös on rauhoittanut huomattavasti kihlaparin arkea.
Lue myös:
Kia Lehmuskoski meni kihloihin Salkkarit-tähden veljen kanssa: ”Minä sanoin kyllä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla