
Petra Gargano hehkuu raskausonnea – paljastaa mihin tv-ohjelmaan haluaisi vielä osallistua
Laulaja Petra Gargano, 35, kertoili iloisena kuulumisiaan Metropolille ja odottavansa innolla vuoden alussa julkaistun Miljoona syytä sooloalbumin julkkareita.
– Kiitos koronan, julkkarit on nyt siirretty kaksi kertaa. Toivon, että 19. lokakuuta päästään vihdoin juhlimaan, Petra kertoo Metropolille.
Korona-aika on ollut kiireiselle naiselle myös henkireikä, jolloin on ollut pakko pitää itsensä jotenkin liikkeessä ja aktiivisena, myös musiikillisesti.
– Muuten olis pää hajonnu sinne neljän seinän sisään, Petra nauraa, mutta myöntää ettei ole lähtenyt treenaamaan keikoille liian aikaisin.
– Se on ihan kauhea pettymys jos tekee ihan hirveän esityön ja sit puhalletaankin peli poikki.
Livelähetyksiä olohuoneesta
Viime aikoina Petra on tehnyt miehensä Mauron kanssa someen suosittuja live-lähetyksiä, joissa on esitetty muun muassa Tiktakin vanhoja kappaleita sekä Vain elämää kappaleita.
– Normaaleilla keikoilla ihmiset pääsevät kokemaan loppuun mietityn keikkakokonaisuuden, mutta live-lähetyksissä säilyy autenttinen fiilis.
– Sitä puolta harvoin tulee näytettyä silloin kun keikat pyörii. Live-lähetyksissä jengi pääsee tavallaan kurkistamaan sinne kulissien taakse. On hauskaa, että on voinut haastaa itseään melko matalalla kynnyksellä.

Musiikin tekeminen on jatkunut
Toista lastaan odottava Petra kertoo voivansa ja jaksavansa hyvin. Hän iloitsee, että musiikin tekeminen on koronasta huolimatta jatkunut ja biisien kirjoittaminen on ollut ihanaa.
– Huomasin jo esikoista odottaessani, että raskausaikana tulee paljon ideoita kun elämässä tapahtuu mullistuksia. Niitä asioita käsittelee sitten teksteissä.
– Tästä vuodesta jäädään ainakin perheuutisten puolesta ehdottomasti plussan puolelle, ainakin meidän perheessä, Petra nauraa.
Lahjakas laulaja on nähty viime aikoina monessa tv-ohjelmassa kuten Vain elämää, Tähdet tähdet ja Selvityjät.
Onko vielä jokin ohjelma johon voisit osallistua?
– Oon liikunnallinen ihminen ja vaikka en ole varsinaisesti tanssinut niin rakastan liikuntaa ja haasteita. Mun on nyt pakko sanoa, et jos mä johonkin haluaisin niin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan, Petra paljastaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen