Podcast: Isä antoi VilleGallelle potkut – ”Lumisena yönä ajoin auton paskaksi”
Räppäri VilleGalle vieraili ex-rakkaansa Veronica Verhon vieraana Elämäni kesät -podcastissa.
Nuoruuden kesinä VilleGalle kertoo työskennelleensä raksalla. Hän oli aikoinaan muun muassa rakentamassa Kampin keskustassa.
– Olin 14-vuotias, kun menin ensimmäistä kertaa kesäduuniin. Koen edelleenkin olevani duunari. Minulle on aina duuni maistunut ja se on ollut kivaa, VilleGalle muistelee.
– Lisäksi olen ollut Itäkeskuksessa rakennustyömaan siivoojana. Se oli rankkaa hommaa, mutta se on samalla laittanut minut motivoimaan musiikkiuralla. Osaan arvostaa sitä, mitä olen saanut.
VilleGalle kertoo ajaneensa työkseen myös taksia.
– Isälläni on taksifirma. Aloitin ne työt, kun oli pikkujoulukausi ja jengi oli hyvissä. Lumisena yönä ajoin auton paskaksi ja faija antoi minulle potkut. Kun auto on rikki, ei ole tuloja ja koko perhe kärsii.
– Kontulassa ajoin liikenteenjakajan yli ja pohja otti kiinni. Motarilla huomasin, että pohja laahasi. Siihen se työ jäi ja oli hieno kokemus.
Lue myös:
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa