Chat-juontajana julkisuuteen ponnahtanut kohukaunotar Maisa Torppa avautuu raskaudestaan ja elämästään Suplan uudessa Pullapuoti-podcastissa. Hän odottaa ensimmäistä yhteistä lasta julkisuudesta poissa pysytelleen aviomiehensä Mikon kanssa.

– En tiedä, onko minulla on ollut koskaan fyysisesti näin mukava olo kuin nyt raskauden puolivälissä on. Alun jälkeen minulle tuli todella reippaat pahoinvoinnit. Se meni aika hurjaksi, mutta nyt ne ovat ruvenneet helpottamaan ja viime viikot ovat menneet todella hienosti, Maisa kertoo.

Maisa kertoi taannoin Instagramissa jättäneensä miehensä kanssa avioerohakemuksen, mutta vetäneensä sen pois muutaman tunnin sisällä. Maisa myöntää olevansa herkkä ja tunteellinen ihminen, johon ilkeät kommentit ja lehtiotsikot ovat vaikuttaneet suuresti.

– Valheet satuttavat kaikista eniten. En toivo, että kukaan joutuu samaan tilanteeseen kuin minä olen joutunut viime kuukausien aikana.

– Mietin, että olenko hiljaa omassa kuplassa. Ajattelin kuitenkin, että haluan olla rehellinen ja reipas. Halusin kertoa kaunistelematta ja kiertelemättä, mitä elämääni kuuluu.

Hän myöntää käyneensä pohjalla, mutta tulleensa sieltä takaisin ehjempänä ja parempana ihmisenä. Podcastin juontaja Ann-Mari Leinonen tiedusteleekin Maisalta, onko hänellä ollut viimeisen vuoden aikana tunne, että joku olisi halunnut ajaa kohukaunottaren tilaan, jossa vaihtoehtona ei ole kuin elämän päättäminen.

– Tuntuu siltä joka päivä siltä. Musta tuntuu, että odotetaanko sitä ja ajetaanko mua siihen pisteeseen, että mä oon kohta laitoskamaa, että joku joutuu pyyhkimään kuolaa mun poskelta. Onko missio, että siitä saadaan seuraavaksi uutisointia? Maisa pohtii.

Hän paljastaa, ettei ole ikinä halunnut julkisuuteen.

– Minulla ei ole koskaan ollut halua olla julkisuudessa. Mikä minut on tuonut siihen pisteeseen, että olen yksi Suomen seuratuimmista julkkiksista? Yksi toimittaja sanoi, että hän on pahoillaan, että he kirjoittavat musta uutisia. Fakta on, että jos he kirjoittavat minusta uutisen, kun olen sanonut ”böö”, niin se on yksi luetuimpia uutisia. Nimeni ja naamani myy.

– Olisin valmis maksamaan aika paljon siitä, että osaisin kertoa, mikä minussa kiinnostaa ihmisiä. Olen tavallisin ja tylsin kotirotta, enkä ole tehnyt mitään erikoista. On paljon somettajia ja julkkiksia, jotka tykkäävät käydä ilmaisissa leffoissa ja kissanristiäisissä ja näyttävät elämästä kaiken. Minä olen sen sijaan opiskellut muutaman ammatin ja tehnyt koko ajan tavallista työtä.

Lue myös:

Maisa Torpan Metropolille vuosina 2015-2018 kirjoittama blogi

Maisa Torppa hehkuu raskausonnea tuoreessa alusvaatekuvassa: ”Tämä on ehkä maailman mielettömin ihme”

Maisa Torppa päätyi hakemaan avioeroa – avautuu nyt syistä:”Hävettää oma käytös aivan suunnattomasti”