
Podcast: Riku Rantala rehellisenä uransa alkuvaiheen törttöilyistä – lähetti uhkailuviestin, joka kantautui lopulta Sauli Niinistön korviin!
Toimittaja ja mediapersoona Riku Rantala kertoo näyttelijä-muusikko Roope Salmisen Kolme käännekohtaa -podcastissa oman elämänsä merkittävimmistä tapahtumista.
Yksi Rantalan suurista käännekohdista elämässä oli hänen vuonna 2001 kirjoittamansa etusivun juttu Helsingin Sanomissa. Rantala sai puhelimitse vinkin huoltoasemalle jätetystä lääkärinlaukusta, mikä johti lopulta siihen, että kuusi Suomen maastohiihtojoukkueen hiihtäjää jäi kiinni dopingista.
Uutinen järkytti syvästi koko Suomea ja oli yksi kotimaan historian suurimmista urheiluskandaaleista. Aloittelevalle rikostoimittajalle juttu oli kuitenkin kuin lottovoitto – tai näin Rantala ainakin aluksi erehtyi ajattelemaan.
Rantala paljastaa podcastissa, että hänen uutisskuuppinsa jälkeen hän alkoi ”leijumaan” ja käyttäytymään ylimielisesti. Tökerön käytöksensä seurauksena Rantala ajautui riitoihin toimittajakollega Loka Laitisen kanssa, mikä aiheutti ongelmia töissä.
– Minulla kävi vähän keulimaan ja tämä keuliminen kulminoitui sitten siihen, että oli tällainen kolumnisti (Laitinen) Iltalehdessä, joka julkaisi rikostoimittajaa (Rantalaa) haukkuvan tekstin, Rantala muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rantala oli lukenut Laitisen kirjoitusta humalapäissään baarissa yhdessä ystäviensä kanssa, jotka saivat yllytettyä miehen soittamaan Laitiselle rehellisen puhelun.
– Sätin sinne puhelinvastaajaan kaikenlaisia typeryyksiä, Rantala myöntää.
Puhelinvastaajaan jätetyssä viestissä Rantala muun muassa uhkaili ja haukkui Laitista ankarasti.
– Se oli tietysti ihan typerää, Rantala painottaa.
Seuraavana päivänä Rantala sai kuulla, että hänen lähettämänsä viestinsä oli lähtenyt kiertämään ympäri Helsingin poliittisia piirejä ja kantautui lopulta jopa nykyisen presidentin Sauli Niinistön korviin.
Työpaikalla Helsingin Sanomissa Rantala kutsuttiin välittömästi pomon puheille ja hänelle annettiin tapahtuneen johdosta varoitus.
– Aika nopeasti tajusin, että tämä taisi olla tässä, Rantala toteaa.
Määräaikaisena toimittajana työskennelleelle Rantalalle ei enää löytynyt töitä suuresta lehtitalosta, joten mies päätti siirtyä urallaan eteenpäin ja toteuttaa ystävänsä Tunna Milonoffin kanssa kaksikon pitkäiaikaisen haaveen maailmanympärysmatkasta ja omasta tv-ohjelmasta.
Voit kuunnella Kolme käännekohtaa -podcastia täällä.
Lue myös:
IL: Yllättäen yhteen palanneet BB-Anu ja Helmeri etenevät vauhdilla – muuttavat avoliittoon!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- No huh! Iida Vainio julkaisi ällistyttävän videon
- Sara Siepiltä avoin ulostulo
- Rikoksista tuomittu Archie Cruz avautui somessa
- Suomi pyrkii tukemaan uusia yrittäjiä taloudellisesti
- Maisa Torppa sai köyhien oikeusapua – ökyelämän todellinen tausta
- Bianca Censori saapui Grammy-gaalaan käytännössä alasti – katso paljonpuhuva kuva
- Iida Vainion upea muodonmuutos paljastui – katso kuva
- Maisa Torppa loksautti leuat Tuusulassa
- Eronnut Ansku Bergström julkaisi mysteerisen päivityksen
- Mitä tapahtui Meghan Marklen sormukselle?
- No huh! Iida Vainio julkaisi ällistyttävän videon
- Sara Siepiltä avoin ulostulo
- Maisa Torppa loksautti leuat Tuusulassa
- Maisa Torppa sai köyhien oikeusapua – ökyelämän todellinen tausta
- Iida Vainion upea muodonmuutos paljastui – katso kuva
- Eronnut Ansku Bergström julkaisi mysteerisen päivityksen
- Rikoksista tuomittu Archie Cruz avautui somessa
- Bianca Censori saapui Grammy-gaalaan käytännössä alasti – katso paljonpuhuva kuva