Podcast: Stefan Therman avautuu rahankäytöstään: ”Tekisi mieli sanoa, että se on ihan spedeilyä”
Liikemies Stefan Therman kertoo Enbusken miljonäärit -podcastissa pyörittävänsä kymmenien miljoonien asuntobisnestä. Kun rahaa on tullut, on hän halunnut sijoittaa sitä autoihin ja luksuselämään.
– Kyllä tässä isoja euroja on tehty, mutta myös on käytetty. Mä olen kova painamaan rahaa myös maailmalle, Stefan sanoo.
Tuomas haluaa tietää, miksi Stefanilla on aina käytössä yli puolen miljoonan luksusauto.
– Tekisi mieli sanoa, että se on ihan spedeilyä ja sitä se varmasti onkin. Se on pieni sokaistus joka tulee, kun menee hyvin. Kun menee hyvin, niin alkaa ahmimaan ympärille ihan turhaa.
– Minulla on kaksi yhtiökumppania, jotka yrittävät pitää jalkani maassa ja viime aikoina olen skaalannut autotallia ja muuta tarhaa pois. Välillä on ollut tiukempia aikoja kassavirran osalta.
Stefan sanoo, ettei hän ole syntynyt kultalusikka suussa.
– Olen todella hyvästä perheestä. Ikinä ei ole puuttunut mitään. Minulla on hyvät ja fiksut vanhemmat. Olen saanut sen mitä tarvitsen. Olemme joutuneet myös tekemään asioiden eteen töitä.
– Kun isä kuoli kahdeksan vuotta sitten, minä ja muut sisareni jouduimme ottamaan paljon vastuuta. En ole syntynyt todellakaan kultalusikka suussa.
Nuoruudessa Stefan kertoo olleensa kesätöissä muun muassa hyvän ystävänsä Janne Uotilan golf-kentällä ja ravintolassa tiskaamassa.
– He sanoivat, että olin heidän paras tiskaaja. Olen joutunut tekemään myös kesätöitä nuoruudessani. Se opetti totta kai nöyryyttä.
Lue myös:
Sofia Belórf paljastaa Niko Ranta-ahon ahdistavan käytöksen – ”Oli tyyppejä, jotka seurasivat minua”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”