Poliisilla karu arvio Mette-Maritin Marius-pojan vaarallisuudesta
Useista rikoksista, muun muassa raiskauksesta, tuomittu Marius Borg Høiby halutaan pitää edelleen vangittuna.
Oslon poliisi katsoo, ettei tilanne ole muuttunut siinä määrin, että Høibyn vapauttaminen olisi mahdollista. Asiasta kertoo norjalaislehti Dagbladet.
Jos syyttäjän vaatimus hyväksytään, Høiby pysyy vankilassa vielä vähintään neljän viikon ajan.
Marius edelleen riskitekijä
Oslon käräjäoikeus on aiemmin arvioinut, että vapauduttuaan Høiby voisi yrittää ottaa yhteyttä jompaankumpaan uhreistaan. Dagbladetin mukaan myös toisen uhrin oikeusavustaja on kertonut olevansa huolissaan mahdollisesta yhteydenotosta. Uhri itse ei kuitenkaan ole ottanut kantaa siihen, pitäisikö Høiby vapauttaa.
Poliisin mukaan myöhemmin voidaan arvioida lievempiä valvontakeinoja, kuten elektronista valvontaa. Toistaiseksi Høibyn aiheuttaman vaaran katsotaan kuitenkin olevan liian suuri tällaisen vaihtoehdon käyttämiseen.
Høiby on aiemminkin pyytänyt päästä pois vankilasta, mutta pyyntö hylättiin. Tuolloin hän ehdotti voivansa oleskella äitinsä ja isäpuolensa luona Skaugumissa, joka on kruununprinssi Haakonin yksityistila.
Svensk Damin mukaan Høiby poistui aiemmin sairaalasta, jonne hän oli päässyt vapaalle äitinsä Mette-Maritin keuhkonsiirron ajaksi.
Lähde: Seiska
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”