Pop-tähti Alma avoimena Arto Nyberg -ohjelmassa – ”Minun piti ymmärtää, mitä haluan tehdä”
Maailmalla musiikkiuraa luova Alma, 24, kertoi Ylen Arto Nybergin ohjelmassa kuulumisiaan ja pohti sitä, kuinka on kasvanut vuosien aikana.
Alma julkaisee toukokussa ensimmäisen kokonaisen albuminsa. Artisti kertoo, että albumia on on saatu odottaa pitkään siksi, että hänen piti löytää itsensä ennen kuin oli valmis julkaisuun.
– Minun piti kasvaa. Minun piti ymmärtää, mitä haluan tehdä. Ei minulla ollut mitään plääniä ikinä, Alma avautui ohjelmassa.
Hän kertoo pyrkineensä pitkään miellyttämään ihmisiä, mutta nyt asiaan on tullut muutos.
– Pitää tehdä asioita, mitkä tekevät onnelliseksi, eikä vaan sitä mitä oletetaan tai mikä olisi hyvä tai mistä saisi rahaa, hän painotti.
Alma on viime vuosina tehnyt musiikkia lukuisille maailmankuuluille tähdille. Nainen kertoo miettineensä myös tulevaisuuttaan ja sitä, mitä meinaa tehdä, jos musiikki ei aina häntä tule elättämään.
– Jos ei tule sellaista maailmansuosiota ja se lopahtaa joskus, niin ei se ole mulle mikään elämän ja kuoleman juttu, että thats life. Kaupan kassalle sitten vaikka, Alma totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!