Kuva: Instagram - sanavirallinen
Poppari Sana julkaisi kuvan paljaista pakaroistaan: ”Se on hiton vapauttavaa!”
Artisti Sana oikealta nimeltään Sanna Rönnberg julkaisi Instagram-tilillään rehellisen kirjoituksen sekä paljastavan kuvan, jossa poseeraa pakarat paljaina. Artisti ottaa julkaisullaan kantaa muun muassa kehopositiivisuuteen.
Sana kertoo hävenneensä aiemmin itseään ja varsinkin alastonta vartaloaan.
– Halusin vaan piiloutua isojen vaatteiden taakse. Musta tuntui, ettei kukaan voisi rakastaa mun kehoa. Hain hyväksyntää muilta, vaikka ainoa tarvittava hyväksyntä olisi pitänyt tulla multa itseltäni, hän kertoo.
– Ongelma oli vain mun korvien välissä. Se ei koskaan ollutkaan siitä ulkonäöstä kiinni.
Oikean ruokavalion ja sen kautta saavuttamansa hyvinvoinnin ansiosta Sana on oppinut olemaan stressaamatta painoaan ja ulkonäköään. Hän on myös oppinut olemaan armollinen itselleen.
– On ollut mieletön tunne hyväksyä itsensä. Hyväksyä jokainen osa itsestään ja olla ylpeä kehostaan. Nyt voin seistä tässä, esitellä ylpeänä vaikka mun peppua, koska mä voin. Koska mä en häpeä sitä enää! Se on hiton vapauttavaa!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Oululainen Sana on tehnyt musiikkia jo vuodesta 2005 alkaen. Hän yhdistelee musiikissaan poppia ja räppiä. Sanan kappaleissa on vieraillut vuosien varrella useita suomalaisia artisteja kuten Sani ja Aki Tykki. Lue myös: Suvi Pitkänen julkaisi pakarat paljastavan yhteiskuvan avopuolisonsa kanssa: ”Kaikki suhteet käyvät läpi helvetin” Wow! Erika Vikman poseeraa verkkosukissa ja bodyssa – seuraajat sekosivat: ”Nyt on kuumaa!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva