Portion Boys -yhtyeen jäsen loukkaantui keikalla – ”Ikävä tapaturma”
Vauhti kyyhtyy -kappaleestakin tuttu Portion Boys -yhtye oli aiemmin tällä viikolla keikalla Helsingin Mummotunnelissa. Yhtyeen perustajajäsen Kenraali Vahva eli Raimo Paavola loukkasi itsensä vakavasti kesken keikan.
– Keikan yhteydessä sattui ikävä tapaturma kun Kenraali Vahva satutti jalkansa aika pahasti. Keikan jälkeen lääkäriin ja tänään kuvauksissa löytyi jalasta valitettavasti murtuma. Iso arvostus, kun keikka päästiin vetään kuitenkin loppuun asti kivuista huolimatta, yhtye kirjoittaa Instagram-tilillään.
Paavola avautui loukkaantumisesta Instagram-tarinoissaan pian keikan jälkeen.
– Jotkut saattoivat huomata keikan aikana, kun sain jääpussin jalkaan toisen/kolmannen biisin kohdalla. Loppukeikka tulikin sitten varottua jalkaa, kun sattui tosi paljon, vaikka himmaaminen ei kuulu minun perusominaisuuksiin, Paavola kirjoitti Instagram-julkaisussaan.
– Pari viikkoa menee mono jalassa ja saan kuunnella hyviä monoläppiä bänditovereilta, hän jatkoi myöhemmin sosiaalisessa mediasa.
Lue myös:
Portion Boys -yhtyeen laulaja joutui haastavaan leikkaukseen – raju kuva julki!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä