Kuva: Instagram @pilvi.hamalainen
Putous-tähti Pilvi Hämäläinen avautui pikkusiskonsa kuolemasta televisiossa: ”Koko meidän perhe oli täysin lamaantunut”
Putous-näyttelijä Pilvi Hämäläinen, 35, vieraili tiistaina 12. tammikuuta MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa. Näyttelijän luoma hahmo Aina Inkeri Ankeinen voitti Putous-sketsihahmokilpailun vuonna 2017.
Pilvi sanoo Putous-voiton muuttaneen hänen elämänsä. Hän muutti kuvausten takia Helsinkiin ja jätti kiinnityksensä Kokkolan kaupunginteatterissa. Sketsihahmokilpailun voiton myötä elämä muuttui entisestään, ja Pilvi tajusi, että paluu Kokkolaan on melko epätodennäköinen.
– Yhtäkkiä oli töitä niin paljon kuin vaan halusi tehdä. Oon kyllä todella, todella kiitollinen siitä. Se siis mullisti mun elämän täysin, Pilvi sanoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä. Pilvin Putous-uran ohella erikoishaastattelussa pureuduttiin tämän henkilökohtaiseen elämään. Hän kertoo, että vaikeina aikoina hän kokee huumorin erittäin tärkeäksi. – Esimerkiksi, kun mun oma pikkusisko kuoli tuossa muutamia vuosia sitten. Se oli koko meidän perheelle tietysti ihan hirveä asia. Koko meidän perhe oli aivan täysin lamaantunut, Pilvi aloittaa. Hän kertoo olleensa siihen aikaan töissä Turussa, jonne hänen vanhempansa saapuivat vierailulle. Pilvi suostutteli vanhempansa lähtemään kesäteatteriin. – Se oli semmonen tyhjänpäivänen hömpänpömppä-huumorijuttu. Ja sit me yhtäkkiä naurettiin siellä. Ja sit me naurettiin niin paljon, että me itkettiin kans, ja yhtäkkiä me jotenkin saatiin niitä kaikkia vaikeita tunteita ulos myös sen naurun kautta, hän jatkaa. – Esityksen jälkeen mun äiti sanoi, että ”kyllä tässä elämässä ehkä sittenkin on jotain järkeä”, Pilvi kertoo ja toteaa, että juuri tämän takia huumori, teatteri ja viihde on tärkeää. Pilvi on mukana myös lauantaina alkavalla uudella Putous-kaudella. Kauden tuotanto on aloitettu jo viime vuoden puolella inserttikuvausten ja treenien muodossa.
Jos upotus ei näy, näet julkaisun myös klikkaamalla tästä. Lue myös: Martina Aitolehti kohautti jo vuosia sitten BB-talossa: ”Vihaan lihavia ihmisiä” Martina Aitolehden lihavuuskommentti sai julkkikset raivostumaan – kehopositiivisuusaktivisti Jenny Lehtiseltä väkevä vastaus Oho! Helmi Loukasmäki vaihtoi rajusti tyyliä – poseeraa nyt mustissa lateksihousuissa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!