Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
Ruotsin prinsessa Madeleine ilmoitti maanantaina yllätysuutisen, kun kertoi aloittavansa uuden liiketoiminnan ihonhoitosarjan muodossa.
Yhdessä sveitseläisen Weleda-brändin kanssa toteutettavan ihonhoitosarjan luvataan sopivan kaikenikäisten iholle.
Madeleinen sarjan nimi on MinLen ja se lanseerataan loppukesästä. Prinsessa edustaa liiketoiminnassa omalla nimellään Madeleine Bernadotte, koska projekti on lähtenyt hänen henkilökohtaisesta aloitteestaan.
Uutinen uusista bisneksistä otettiin ilolla vastaan. Hovi on tehnyt selväksi, ettei yritystoiminta ole ristiriidassa Madeleinen kuninkaallisten tehtävien tai hyväntekeväisyystyön kanssa.
Nyt Ruotsista kantautuu kuitenkin rankkoja soraääniä.
Svensk Damtidningin asiantuntija Herman Lindqvist toteaa, että Madeleinen temppu on kuninkaallisille lähes sallitun rajoilla.
– On väärin sanoa, ettei hänen asemallaan kuninkaallisena korkeutena ole mitään tekemistä tämän kanssa. Hän ei ole kuka tahansa Maggan Bengtsson, asiantuntija lataa.
Raivo repesi etenkin Expressenin toimittajalla Ann-Charlotte Marteuksella, joka kritisoi kovasti Madeleinen puuhia.
”Madeleine kiltti, älä ole Meghan Marklemme”, otsikko kuuluu suomeksi. Ingressissä pamautetaan, että jos kerran prinsessa haluaa heiluttaa venettä, ei hänen tarvitse pitää arvonimeään.
Expressenin artikkelissa Marteus nimittää Meghanin yritystoimintaa lahjattomaksi ja mahtailevaksi. Sitten Madeleine saa kuulla kunniansa.
– On outoa, että kuningas suostui tähän hankkeeseen, hän ottaa kantaa ja sanoo, että kuningasperheen tulisi pitää yllään tietynlainen lumous.
Marteus tarkoittaa, että kuninkaallisten tulisi keskittyä velvollisuuksiinsa eikä mennä ”raha ennen kaikkea” -periaatteella.
– Kuninkaan pitäisi pakottaa tyttärensä valitsemaan arvonimensä ja ihonhoitovoiteen välillä, Marteus pamauttaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta