Rakastunut Alma julkaisi yhteiskuvan runoilijarakkaansa kanssa: ”Haluan nukkua päiväunet ja herätä ensi vuonna”
Viime keväänä esikoisalbuminsa julkaissut laulaja Alma ei peittele suhdettaan feministien runokirjan kirjoittaneeseen Natalia Kallioon. Hän on julkaissut rakkaansa kanssa yhteiskuvan.
– Haluan nukkua päiväunet ja herätä vuonna 2021, Alma kirjoitti yhteiskuvan yhteyteen.
Lapsuutensa Järvenpäässä viettänyt Natalia kertoi Anna-lehdelle tavanneensa Alman kolme vuotta sitten yhteisten ystävien kautta. Pariskuntaa yhdistää avoimuus ja aitous. – Emme kummatkaan esitä mitään muuta kuin olemme. Meillä kummallakin on vahva arvomaailma, ja olemme molemmat aika äänekkäitä persoonia. Olemme aina kertomassa omia mielipiteitämme. Se on tärkeä asia, joka meitä yhdistää, Natalia kertoo lehdelle. Vuoden 2019 alussa Alma kertoi brittiläiselle GayTimes-sivustolle seurustelevansa vakituisesti. Kesäkuussa Pride-viikon kunniaksi Alma julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Natalian kanssa. Sen jälkeen pariskunta on julkaissut useita yhteiskuvia sosiaalisessa mediassa. Nykyisin pariskunnalla on yhteinen koti Helsingissä meren äärellä. – Kotimme on oikein kiva loft-tyyppinen asunto, Natlia kertoi lehdelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!