Räppäri Kanye West nousi vihdoin miljardöörien listalle – merkittävä osa tuloista peräisin lenkkareista
Forbes-lehden perjantaina julkaiseman raportin mukaan yhdysvaltalainen rap-artisti Kanye West on nykyään miljardööri.
Fobes arvioi Westin omaisuuden olevan noin 1,2 miljardia dollaria, eli noin 1,1 miljardia euroa.
Kanye ei kuitenkaan ollut lehden kanssa samaa mieltä.
– Se on oikeasti 3,3 miljardia. Näköjään kukaan Forbesilla ei osaa laskea, Kanye kommentoi tuohtuneena.
Westin omaisuudesta 17 miljoonaa on pankkitilillä, 35 miljoonaa osakkeissa, 81 miljoonaa kiinteistöissä ja 21 miljoona eri maaomistuksissa.
West kuuluu maailman menestyneimpiin muusikoihin, mutta suurin osa hänen tuloistaan on silti peräisin muilta aloilta.
Iso osa omaisuudesta on tullut Yeezy-tennareiden johdosta. Yeezy on Westin Adidaksen kanssa lanseeraama kenkämallisto.
Forbesin mukaan West on painostanut lehteä jo vuosien ajan lisäämään hänet maailman rikkaimpien ihmisten listalle. Westin miljardeista ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut riittävästi todisteita.
West on historian toinen rap-muusikko, joka on päässyt Forbesin miljardöörilistalle. Jay-Z sai nimensä sinne viime vuonna.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä