
Rattijuopumuksista tuomittu Tapio Suominen julkaisi kuvan yhdyskuntapalvelusta – poseeraa oudossa asussa: ”Sopii minulle mainiosti!”
Urheilutoimittaja Tapio Suominen, 57, suorittaa parhaillaan rattijuopumustuomiotaan yhdyskuntapalveluna. Suominen syyllistyi viime kesäkuussa kahdesti törkeään rattijuopumukseen Hattulassa.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Suomisen suorittamaan 150 tuntia yhdyskuntapalvelua sovittaakseen hänelle määrätyn 5 kuukauden vankeustuomion.
Nyt Suominen kertoo Facebook-julkaisussaan suorittaneensa tuomiosta yhden kolmasosan ja paljastaa toimineensa satusetänä Hattulan kirjastossa.
Kuvasta päätellen Suominen on paneutunut rooliinsa huolella, sillä hän on pukeutunut satutuokioon luettavana olevan kirjan mukaan hiihtoaiheiseen asuun. Lisäksi Suominen on asetellut ympärilleen erilaisia talvilajien välineitä.
– Yhdyskuntapalvelu, päivä 10. Tänään satusetänä Hattulan kirjastossa. Kirjan valitsin nimen perusteella. Norjalaispaita vuodelta 1997, setä ja sukset inasen vanhempia. Satusedän rooli sopii minulle mainiosti! Kysykää vaikka kaikilta exiltäni, Suominen vitsailee kuvatekstissä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
MTV: Tapio Suominen tuomittiin törkeistä rattijuopumuksista – ajoi 2,88 promillen humalassa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen