"Kuolemaantuomitulle" Riki Sorsalle koskettava palkinto
Suomen Syöpäyhdistyksen ensimmäinen 80-vuotisjuhlavuoden palkinto on myönnetty taiteilija Riki Sorsalle, 63, joka on merkittävästi edistänyt koko järjestön työtä.
Sorsa on ollut Syöpäjärjestöjen hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 2007 toivuttuaan syövästä. Hän on auttanut muita potilastarinallaan ja esiintynyt pyyteettömästi järjestön tapahtumissa eri puolilla Suomea. Riki on myös kerännyt varoja Syöpäsäätiölle lipaskeräyksissä.
Syksyllä 2015 Riki sairasti pitkittynyttä flunssaa. Yskittyään kaksi kuukautta, hän hakeutui tutkimuksiin. Diagnoosi oli keuhkosyöpä.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai taas! Mitä pahaa nyt olen tehnyt?
Kymmenen vuotta aiemmin Sorsa oli selviytynyt kurkkusyövästä. Siihen oli loppunut kolmenkymmenen vuoden tupakointi.
Vuonna 2016 sairastaessaan keuhkosyöpää Riki lahjoitti Syöpäjärjestöjen käyttöön alla olevan videon, jossa hän pohtii suhdettaan tupakointiin ja kysyy, lopettiko liian myöhään. Video on ollut hyvin suosittu sosiaalisessa mediassa ja näkynyt myös Yleisradion tietoiskuna.
Tällä hetkellä keuhko-, kurkku- ja nielusyöpää sairastava Riki on erittäin huonossa kunnossa. Sympaattisen laulajan mukaan hänellä on vain hyvin vähän elinaikaa jäljellä.
– Minulla on elämäni viimeiset viikot menossa, kahdesta viikosta kahteen kuukauteen elinaikaa, Riki kertoi Ilta-Sanomille.
Syöpäsäätiö ja Suomen Syöpäyhdistys tekevät tiivistä yhteistyötä ponnistelussa syövän voittamiseksi.
LUE MYÖS:
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi