Roope Salminen julkaisi kuvan papastaan, jonka löysi tv-ohjelman kautta – somekansa liikuttui: ”Itku tuli”
Roope Salminen osallistui Sukuni Salat -ohjelmaan, jossa hän halusi tietää äitinsä Minna Turusen puolen suvusta lisää. Roope kertoo ohjelmassa juontaja Marja Hintikalle, ettei hän tiedä, kuka hänen äitinsä isä on. Hän halusi osallistua ohjelmaan myös siksi, että voi kertoa omalle lapselleen, mistä hänen sukunsa tulee.
Ohjelman alussa Roope kertoo myös, että hän oli pitkään luullut mummonsa puolisoa omaksi isoisäkseen. Näin ei kuitenkaan ollut.
Lopulta selviää, että Roopen biologinen pappa on Mauri, joka lähti 60-luvun lopussa Ruotsiin töiden perässä jättäen Roopen mummon ja hänen äitinsä Suomeen, kun Roopen äiti oli vasta pieni lapsi. Koskettavan jakson lopussa Roope saa tavata isoisänsä. Nyt Salminen on julkaissut Instagramissa yhteiskuvan pappansa kanssa.
Roopen seuraajat ovat kommentoineet kuvaa sydämin ja ovat silminnähden onnellisia laulajan puolesta. Moni on myös katsonut jakson ja tietävät Roopen suvun tarinan.
– Kiitos, että jaoit sun matkan uuteen aikakauteen elämässäsi, yksi kommentoi
– Itku tuli tätä jaksoa katsellessa! Olen niiiin iloinen, että sait tavata pappasi, toinen kirjoittaa.
Lue lisää:
Roope Salminen ja Helmi-Leena Nummela eroavat – ”Paristuhteemme on päättynyt”
Roope Salminen sai tietää suvussa tapahtuneesta perhesurmasta televisiossa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”