Rosanna Kulju avautuu vaikeasta ajanjaksostaan: ”Maailma on heittänyt mun päälle niin paljon paskaa”
Entinen Miss Helsinki ja somevaikuttaja Rosanna Kulju myöntää kamppailleensa vaikeiden asioiden kanssa jo pidemmän aikaa. Hän on selättänyt masennuksen, mutta eteen on tullut jälleen ikäviä vastoinkäymisiä.
– Joskus mä mietin että paljon yksi ihminen pystyy kantamaan paskaa? Masennuksen läpi käyneenä ja siitä parantuessa mietin paljon tätä asiaa, Rosanna aloittaa.
– Maailma on heittänyt mun päälle niin paljon paskaa viimeisten kuukausien aikana etten voi sanoin kuvailla, kuinka raskasta on vastaanottaa vielä laidallinen lisää.
– Jumala antaa sen verran mitä pystyy kantamaan on se sanonta.. En vaan tiedä enää onko se oikeasti totta. Kuinka paljon oikeasti pitää kestää ennen kuin on mun aika olla onnellinen? Rosanna pohtii.
Rosanna kertoi hiljattain eronneensa mieystävänstään. Hän kertoi asiasta Instagram-tilillään toukokuun alussa.
– Ollaan erottu jo tuossa hetki sitten. Ei sen enempää aiheesta muuta kuin että eroon ei liity draamaa ja se että olen kiitollinen kaikesta mitä saatiin yhdessä. Joskus elämä tapahtuu ja rakkaus ei vaan riitä vaikka kuinka paljon niin haluaisin uskoa. En tule kommentoimaan asiaa tämän enempää ja toivon ymmärrystä ja myötätuntoa asiaan liittyen, hän jatkaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”