Rosanna Kulju ja Piritta Hagman avautuvat seksihaluistaan – eräs elämänvaihe teki Piritasta erityisen himokkaan: ”Se menee ihan överiksi”
Media-alan ammattilaiset Rosanna Kulju ja Piritta Hagman puhuvat tuoreessa Pimppiheimo-podcastin jaksossa seksistä ja seksihaluista. Juontajakaksikko paljastaa muun muassa, kuinka usein he itse haluaisivat harrastaa seksiä.
Kulju kertoo, että hänen kohdallaan päivittäinen seksi kumppanin kanssa ei usein ole ollut mahdollista, sillä hän on tavannut elää etäsuhteessa.
– Silloin kun olemme yhdessä, niin kyllä minä haluan joka päivä ehdottomasti, Kulju pamauttaa ohjelmassa.
Samaan hengenvetoon Kulju painottaa tiedostavansa, että yhteinen arki tavallisesti tasaantuu alkuhuuman jälkeen. Silti jos hän saisi päättää, olisi seksiä vähintään joka toinen päivä.
Hagman toteaa olevansa Kuljun kanssa asiassa samoilla linjoilla. Hän kuitenkin muistuttaa, että välillä elämäntilanne ei yksinkertaisesti anna myötä jokapäiväiselle seksin harrastamiselle. Esimerkiksi pikkuvauva-arki saattaa aiheuttaa aikataulullisia haasteita tai vähentää himoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy voit katsoa sen täällä.
Podcastissa Hagman kertoo, että raskausaika on tehnyt hänestä aina erityisen himokkaan. Hagmanilla on kolme lasta entisen miehensä Niklas Hagmanin kanssa.
– Olen itse kuulunut siihen hauskaan kategoriaan, joilla raskaushormonit tekevät minun libidolle vain hyvää. Se menee ihan överiksi suoraan sanottuna, Hagman tunnustaa.
– Se menee toiselle hieman hankalaksikin, kun välttämättä siinä loppuvaiheessa ei ole enää ihan ketterä gaselli.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Uudesta rakkaudesta nauttiva Piritta Hagman epäilee olevansa raskaana – ”Ihan absurdi tilanne”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa