Kuva: Petri Voutilainen
Rosanna Kulju laittoi ostamansa asunnon uusiksi – kaatoi jopa kolme seinää: ”Tehtiin suht iso remppa”
Somevaikuttaja ja yrittäjä Rosanna Kulju paljasti maaliskuun alussa ostaneensa ensimmäisen oman asuntonsa Helsingin Punavuoresta.
Kulju vastaili Instagramin Stories-osiossa seuraajiensa kysymyksiin ja kertoi, että teki ostopäätöksen asunnosta nopeasti. Asuntoon tehtiin myös suuri remontti.
– Asuntoon tehtiin suht iso remppa. Asunnosta kaadettiin kolme seinää ja korjattiin katto, joka tippui syliin samassa syssyssä. Revittiin oikeastaan kaikki säilytystilat ja lattia uusittiin, Kulju kirjoittaa.
– Kaikki pinnat on uusittu paitsi keittiö. Kylpyhuone oli myös tehty ihan hiljattain, joten se jäi sellaiseksi.
Kulju paljastaa remontin maksaneen kaikkineen noin 18-20 tuhatta euroa. Uusi lattia toteutettiin yhteistyönä.
– Uusin samalla myös oikeastaan kaikki kalusteet, Kulju kertoo ja myöntää, että asioita on vielä kesken.
– On vähän sellainen pakokauhu päällä, mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa. Hieno sijoitus kuitenkin ja uskon, että viihdyn kun saan kaiken valmiiksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Rosanna Kulju iloitsee omasta asunnosta – teki ostopäätöksen vain viikossa: ”Tiedän aina heti mitä haluan” Rosanna Kulju julkaisi saamiaan törkeitä vihaviestejä: ”Ihmiset voi ihan helvetin huonosti”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”