Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Jasmin Voutilainen teki paluun pitkän tauon jälkeen Instagramiin. Hän julkaisi itsestään vanhan kuvan, jonka yhteydessä kertoi, ettei voi tällä hetkellä yhtä hyvin kuin kuvassa.

– Tällä hetkellä ei oo hymy ihan yhtä herkässä, kuin tossa kuvassa. Makaan sängyssä pitkään jatkuneen vaikean masennuksen ja ahdistuneisuuden uuvuttamana, Jasmin kirjoittaa.

– Koko elämä on tuntunut pelkältä harmaalta mössöltä, eikä oikein mistään saa tartuttua kiinni. Oon pelännyt kuolemaa, vaikka toisaalta oon pelännyt sitäkin enemmän herätä uuteen päivään. Elämä on kaatanut mulle täyslaidallisen paskaa, hän jatkaa.

Hän jaksaa silti uskoa parempaan tulevaisuuteen.

– Enkä tiiä millon elämä päättää et nyt oon saanut tarpeeks kurjia juttuja, että annetaan sille jotain kivaakin. Mut sen mä silti tiedän, et oli niin tai näin, niin lopulta se aurinko aina paistaa. Ja uskon myös, että kaikille annetaan just sen verran, mitä jaksaa kantaa.

– Näistä syistä oon katsonut parhaaksi olla hetken pois täältä somen ihmeellisestä ja osin raadollisestakin maailmasta, nyt kun ite yrittää vaan selviytyä tunti kerrallaan ja pysyä jotenkin elämän kyljessä kiinni.

Hän myöntää hakeneensa masennukseen ja ahdistuneisuuteen ammattiapua.

– Avun hakeminen ja saaminen oli tosi vaikeeta (mielenterveyspalvelut on TODELLA ruuhkautuneet), mutta sinne päästyä musta on pidetty tosi hyvää huolta. Päivä kerrallaan. Tänä vuonna keskityn vaan paranemiseen tästä kaikesta. Baby steps ja silleen.

– Mieli on ihmeellinen juttu, ja masennus on ihan oikea sairaus. Sitä ei pidä koskaan vähätellä! Tsemppiä kaikille ketkä käy samaa läpi. Ei se helpota vielä tänään, tuskin huomennakaan, mut lupaan sulle ja itelleni, et jonain päivänä helpottaa, kunhan vaan jaksaa taistella ja yrittää pitää kiinni edes joistain pienistä asioista, joista saa iloa. Ja paranemista kohti mennään, periks ei anneta.

Jasmin on ollut sairaustapausten takia useita kertoja pois Salatut elämät -sarjan kuvauksista. Hänen tuuraajinaan ovat toimineet näyttelijät Jessica Öystilä ja Laura Allonen.

Lue myös:

Jasmin Voutilainen avautuu rakkauselämästään – täräyttää suoran mielipiteensä Tinderistä: ”Pari päivää kestin”

Salkkarit-tähti Jasmin Voutilaisella karmiva vuoden aloitus: ”Mieli on tosi maassa”