Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen kritisoi rajusti aikuisten somekäyttäytymistä -”Moukkamaista!”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Hanna Kinnunen avautuu Instagram-tilillään kovin sanoin aikuisten harjoittamasta kiusaamisesta varsinkin sosiaalisessa mediassa.
Hanna sanoo tottuneensa julkisen työnsä miinuksiin, mutta sitä hän ei käsitä, mitä aikuiset ihmiset saavat toisten haukkumisesta ja ilkeydestä.
– Mun nahka on peffani lisäksi paksu ja olen vuosien varrella kuullut kaiken. Ihan. Kaiken. Hanna kirjoittaa.
– Haukutaan ja ollaan v-maisia vain siitä ilosta, että ollaan v-maisia. Ja ollaan vielä ylpeitä omasta v-maisuudestaan. Samalla haukkujan omalla some-seinällä voi lukea ”vastustan koulukiusaamista.”
Erityisesti Hannaa huolestuttaa minkälaisen esimerkin aikuiset antavat lapsilleen omalla käytöksellään.
– Miten hel***issä missään saataisiin ikinä se kaikista pahin eli lapsiin ja nuoriin kohdistuva kiusaaminen loppumaan, kun aikuiset ihmiset sikailevat julkisilla alustoilla ja näyttävät esimerkkiä nuoremmille, miten sanoilla loukataan muita, tai yritetään loukata.
– ”Totuuden kertominen suoraan” ei ole suoruutta. Se on vain moukkamaista käytöstä. Väitän, että niissä kodeissa, joissa kiusaajia asuu, asuu myös sujuvasti muita haukkuvia ja arvostelevia aikuisia. Mistäpä muualta ne ”taidot” periytyisivät eteenpäin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Salkkarit-näyttelijä Hanna Kinnunen rehellisenä raskaista tuntemuksistaan – ”Kaikkihan me kärsimme”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”