Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen teki massiivisen elämänmuutoksen – näin tavoite täyttyi: ”Nälkä kasvaa syödessä”
Salatut elämät -ohjelmasta tunnetuksi tullut näyttelijä Hanna Kinnunen paljastaa omalla Instagram-tilillään tehneensä hiljattain suuren elämäntapamuutoksen. Kinnunen on julkaissut itsestään näyttävän kuvan, jossa hän esittelee työnsä tuloksia kuntosalin pukuhuoneessa.
Kinnunen on kertonut aiemmin julkisuudessa kärsineensä muutama vuosi sitten voimakkaasta väsymyksestä ja aivosumusta. Viime vuonna Kinnunen kuitenkin alkoi panostamaan toden teolla omaan hyvinvointiinsa, ja nyt nainen on onnistunut saamaan elämänsä hyvään tasapainoon.
– Saako tilittää vähän treenaamisesta? Tai oikeastaan siitä mulla ei ole tilitettävää, vaan pelkästään hyvää sanottavaa: olen päässyt kahteen ensimmäiseen tavoitteeseen, jotka itselleni pari vuotta sitten asetin. 1) treenaan säännöllisesti & 2) treenaan monipuolisesti, Kinnunen kirjoittaa Instagramissa.
– Tällä hetkellä käyn joka viikko salilla, tanssissa ja lenkillä sekä kahvakuulailemassa. Teen yhteensä neljästä viiteen, joskus jopa kuusi treeniä per viikko. Tähän pääseminen oli ennen kaikkea päälle iso prosessi. Miten priorisoida omaa hyvinvointia? hän jatkaa.
Kaikki ei kuitenkaan ole sujunut niin esimerkillisesti kuin Kinnunen oli alunperin suunnitellut.
– Silti viime vuosi osoitti mulle sen, että edelleen on tosi paljon opittavaa oman hyvinvoinnin vaalimisessa… En levännyt riittävästi ja väsyneenä myös söin jaksamista heikentävästi. Ihan päin seiniä, kun ollaan rehellisiä.
Tällä hetkellä näyttelijä aikoo panostaa aiempaa enemmän treeneistä ja arjesta palautumiseen.
– Nyt, kun treenihommat on kunnossa, keskityn enemmän lepoon ja muihin hyviin valintoihin. Levänneenä kaikki tuntuu helpommalta muutenkin. Eiks je? Kinnunen summaa.
Näet julkaisun alta. Pääset katsomaan lisää kuvia napauttamalla postauksen oikealla puolella näkyvää nuolta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kinnusen tuore postaus on kerännyt valtavan määrän tsemppaavia kommentteja.
– Hei mahtavaa. Hyvä Sinä, eräs seuraaja kannustaa sydänemojin kera.
– Lepo on niin tärkeää myös, toinen muistuttaa.
Yksi faneista haluaa tietää, kuinka Kinnusen elämäntaparemontti sai alkunsa.
– Miten sait treenikipinästä kiinni? hän tiedustelee.
– Mulla oli hirmu kova halu voida paremmin ja olla energinen. Oon sitä luontaisesti ehkä muutenkin, mutta ensisijainen moti tuli sisäisestä tarpeesta voida hyvin, Kinnunen aloittaa vastauksensa.
– Sitten päätin, että treeni kerrallaan eteenpäin. Ja siinäkin nälkä kasvaa syödessä: nyt tuntuu pahalta, jos ei pääse liikkumaan. Baby steps ja alkuun vain pieniä tavoitteita, jotka onnistuu helposti, hän kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana