
Salla Paajanen yhtyy Katariina Sourin kertomukseen – avautuu omista kokemuksistaan Spede Pasasen kanssa
Edesmennyt viihdealan moniosaaja Spede Pasanen on noussut viime päivinä tiuhaan tahtiin otsikoihin, kun useat eri julkkisnaiset ovat kertoneet miehen ahdistelleen heitä seksuaalisesti. Aiheesta puhui ensimmäisenä legendaarinen liikenainen Lenita Airisto uutuuskirjassaan Noitanaisen ilosanoma.
Airiston jälkeen omista kokemuksistaan avautui julkisesti kirjailija ja kuvataiteilija Katariina Souri. Souri kirjoitti omalle Facebook-tililleen tekstin, jossa kertoi tulleensa Speden ahdistelemaksi vuosia sitten.
Sourin julkaisun alle on ilmestynyt runsas määrä kommentteja. Yksi keskusteluun osallistuneista on toimittaja Salla Paajanen, joka yhtyy Sourin kertomukseen.
– Voin kyllä kuvitella tämän kaiken kertomasi. Aika tuttuja piirteitä nimittäin, Paajanen kirjoittaa postauksen kommenteissa.
Paajanen paljastaa kokeneensa myös itse hyvin epämääräistä käytöstä Pasasen suunnalta.
– Olin itse Speden työtarjousten kohteena vuonna 1996. Olin aloittanut Ajankohtaisessa kakkosessa, ja Spede tuli onnittelemaan jossain gaalassa ohjelman saamasta palkinnosta. Ilmeisesti tein vaikutuksen iltapuvussani (toisin kuin aiempina työvuosina Maikkarin kuppilassa), koska siitä alkoi soittelu ja tapaamisehdotukset, Paajanen kuvailee.
– Sovimme sitten lopulta yhden Helsingin työreissuni yhteyteen hänen kanssaan työlounaan – niinpä, lauttasaarelaiseen ravintolaan. Ja Spede olisi halunnut minut tulevaan, uuteen peliohjelmaansa. Lounaalla hän ehdotti jälkiruuaksi päiväkahveja läheiseen kotiinsa – sen jälkeen hän voisi heittää minut autollaan pois Lauttasaaresta. Ajattelin, että kerrankos sitä uteliaana Speden kotona käydään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Souri muisteli oman ulostulonsa yhteydessä Pasasen kotona olleen kolme suurta tv-vastaanotinta, joista kaikista tuli eri ohjelmia. Myös Paajanen sanoo muistavansa samaiset laitteet.
Paajasen mukaan Pasasen kotona ei lopulta tapahtunut mitään uhkaavaa, mutta ei vierailu hänen mielestään ”mikään luontevinkaan päiväkahvittelu dominokekseineen ollut”.
– Myöhemmin Spede soitteli minulle joitakin kertoja, ja houkutteli mukaansa Pohjanmaalle katsomaan jotain valtaisaa hiidenkirnua, josta hän suunnitteli matkailunähtävyyttä. Että etkös sinä ainakin ennakkotutustumismatkalle voisi lähteä, ja miettiä tekisitkö jutun Ajankohtaiseen kakkoseen… Ei sitten tuntunut kaikkein miellyttävimmältä idealta lähteä hänen kanssaan kotimaanmatkalle hiidenkirnua katselemaan. Ehdotuksesta tuli työkavereille hauska vitsi. ”Ajattele Salla, jos olisit lähtenyt. Voisit nyt olla vaikka Spede-yhtiöiden toimitusjohtaja!” Paajanen päättää kirjoituksensa.
Lue myös:
Katariina Souri joutui Spede Pasasen ahdistelemaksi: ”Minua oksetti koko mies”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!