Sami Kuronen paljasti yllättävän yksityiskohdan kuluneesta kesästään – ”Ensimmäinen tällä vuosituhannella!”
Tunnettu suomalaisjuontaja Sami Kuronen julkaisi eilen sunnuntaina (28.8.) omalle Instagram-tililleen julkaisun, jossa hän muistelee kulunutta kesäänsä. Postauksesta päätellen Kurosen kesä on ollut varsin onnistunut.
Kuronen paljastaa kirjoituksessaan kesästään myös erään hyvin yllättävän yksityiskohdan, jota ei varmasti moni suomalainen olisi osannut arvata.
– Kiitos kesä. Taas kerran olit liian lyhyt, mutta onneksi päiviisi mahtui paljon, Kuronen aloittaa tekstinsä.
– Susta tuli hyvä. Aika erilainen mitä kuvittelin, hän jatkaa.
Kuronen kertoo haaveilleensa alunperin kuukauden tai kahden kesälomasta. Suunnitelmat eivät kuitenkaan menneet aivan toivotulla tavalla.
– Lopulta tein neljää eri TV-tuotantoa, olin muutaman päivän radiossa ja kävin juontamassa neljät festarit.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Suuresta työmäärästä huolimatta Kuronen ehti onneksi myös hieman lomailemaan.
– Jotenkin onnistuin leipomaan lomapäiviä sinne tänne ja ehdin golfkentällekin suht usein, mies iloitsee.
Tänä kesänä Kuronen pääsi yllättäen maistamaan yksinolon vapautta – ensimmäistä kertaa moniin vuosiin.
– Mulle tämä oli myös sinkkukesä. Ensimmäinen tällä vuosituhannella! Ihmeellistä, juontaja tunnustaa.
– Syksy – vaikka en ole tuloosi ihan vielä valmis niin tiedän, että tarjoilet paljon uutta, joten let’s go!
Sami Kuronen on tunnettu siitä, ettei hän puhu paljoakaan yksityiselämästään julkisuudessa. Miehen tiedetään kuitenkin olevan ahkera tapailemaan naisia, ja hänellä on takanaan lukuisia kariutuneita suhteita.
Kurosella on vuonna 2009 syntynyt tytär, Oona. Hänen avioliittonsa Oonan äidin kanssa päättyi eroon vuonna 2014.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta