Sampo Kaulanen teki yllättäviä havaintoja Diili-ohjelmasta – löysi massiivisen eron eri kausien väliltä: ”Työelämän muutos näkyy”
Parhaillaan telkkareissa pyörivän Diili-ohjelman tuoreessa jaksossa nähdään hämmentävä tilanne, kun yksi osallistujista kohtelee toista kilpailijaa poikkeuksellisen epäkohteliaasti. Varkautelainen kiinteistöalan yrittäjä, kirjailija ja toimitusjohtaja Janne, 40, osoittaa turhautumista kuopiolaista kryptosijoittajaa Viliä, 22, kohtaan, joka ei osaa käyttää Windows-tietokonetta.
Kauppias Sampo Kaulanen nousi aikoinaan suomalaisten tietoisuuteen Diili-ohjelman kautta. Nyt Kaulanen kommentoi Diilin uusimpia jaksoja omalla Facebook-tilillään. Hän kertoo olevansa pölmistynyt Jannen käytöksestä Viliä kohtaan.
Kaulasen mukaan Diili on muutenkin vuosien varrella muuttunut suuresti. Kun hän itse vuonna 2010 osallistui ohjelmaan, luotsasi sarjaa tunnettu liikemies Hjallis Harkimo. Nykyisin Diilin puikoissa toimii sarjayrittäjä ja mediapersoona Jaajo Linnonmaa.
– Diiliä kattoessani pistin merkille että kyllä se työelämän muutos näkkyy nuissa viiheohjelmissaki, Kaulanen aloittaa kirjoituksensa.
– Hjalliksen aikana olis mono heilunu jos tiimikaveria oisit kohellu samallalailla miten Janne kohteli joukkuetoveria. Nyt siinä selvittiin pienillä toruilla koska pittäähän se suvaita, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Myös Diili-osallistujien pukeutuminen ihmetyttää Kaulasta.
– Mie muistan ko Hjalliksen neuvonantaja tuli johtoryhmään ilman kravattia niin melkonen läksytys tuli. Se oli pomon yksinoikeus näemmä. Nyt ko kattoo tämän päivän johtoryhmää niin siellä olhaan lippikset ja hupparit päällä, mies pamauttaa.
Tekstinsä päätteeksi Kaulanen myöntää tuntevansa olonsa hieman vanhanaikaiseksi.
– Ei siinä. Aika aikaansa ja huomaa miten tässä on ite ihan parru, hän tokaisee itkunauruemojin kera.
– Mut hauskoja havaintoja miten tuo ”gumbaijjaa” meininki on yleistyny.
Sampo Kaulanen löysi Diili-ohjelman kuvauksissa vaimonsa Michele ”Minttu” Murphy-Kaulasen. Pariskunnalla on yksi yhteinen tytär. Molemmilla on lapsia myös aiemmista suhteistaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä