Tunnettu kauppias ja tosi-tv-kasvo Sampo Kaulanen ja hänen vaimonsa, mediapersoona Michele ”Minttu” Kaulanen tapasivat toisensa Diili-ohjelman kuvauksissa vuonna 2010. Pariskunnan perheeseen kuuluu yksi yhteinen tytär sekä kaksi tytärtä Mintun edellisestä suhteesta ja yksi Sampon aiemmasta liitosta.

Tänään tiistaina (25.1.) Minttu julkaisi omalle Instagram-tililleen rehellisen kirjoituksen, jossa hän kertoo avoimesti uusperheensä elämästä.

– Me ollaan muuten aika hullunkurinen perhe. Oltu aina. Mullon kolme biologista ja yks bonuksena saatu tytär, Minttu aloittaa kirjoituksensa.

Minttu on lisännyt tekstinsä viereen hauskan kuvan perheestään.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Postauksessaan Minttu avautuu hänen ja Sampon kasvatusmetodeista.

– Me ei olla pidetty Sampon kanssa “kuria” toistemme lapsille vaan heillä on ihan ikiomat tärkeät vanhemmat jotka keskenään ovat sopineet parhaimman mahdollisen tavan kasvattaa kukin omat lapsensa. Mä oon saanut olla “bonarilleni” Minttu en mikään äidin puolikas. Hällä on onneksi oma kokonainen äiti, joka hoitaa loistavasti sen tontin, hän kuvailee.

– Liioin ei ole Sampo ottanut “puolikasta roolia” hänkään vaan tytöillä on se ikioma isä.

Kaikki Mintun ja Sampon ympärillä eivät kuitenkaan ole olleet vakuuttuneita pariskunnan ratkaisusta.

– Moni on ollut meidän kanssa eri mieltä ja kokee sen vastuun väistelynä, tai eriarvoistamisena. Me ei. Se on sopinut meille ja täytyy sanoa että tähän 13 vuoteen on mahtunut paljon asioita mutta riitoja lasten kasvatuksista puolin ja toisin ei, Minttu painottaa.

– Olen varmasti vaikuttanut lisäaikuisena Sampon tyttären elämään ja Sampo on minun lapsiini. Sinne kerrotaan asioita joita ei välttämättä mun kans halua jakaa ja se on täysin okei, nainen lisää.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Minttu kokee suurta onnea siitä, että heidän perheessään on niin paljon rakkautta. Vaikka jonkin verran haasteitakin on vuosien varrelle mahtunut, on perhe silti pysynyt lujasti kasassa.

– Nykyään tässä kuvassa olis jo kolme virallista aikuista ja kaksi lisää tulee tänä vuonna. Siihen nähden et 9 vuotta elettiin etäsuhteessa – ees sun taas sun – niin koen et meidän perhe veti hyvin! Hyvä me! Minttu iloitsee.

Päivityksensä lopussa Minttu sanoo arvostavansa jokaista perhettä – olivatpa ne millaisia tahansa.

– Harvoin ne muut siinä toisen elämässä mukana elelee, kauppiaan rouva kiteyttää.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lue myös:

Sampo ja Minttu Kaulanen päätyivät katsomaan häämatkalla eroottista show´ta: ”Liian kesyä meidän makuun”

Sampo Kaulanen hemmotteli Minttu-vaimoaan tuhansien eurojen ökylahjalla: ”Per*aukisena haaveiltiin”