Kuva: Instagram - Samu Haber
Samu Haberista julkaistaan odotettu elämänkerta – kirjassa hurjia paljastuksia menestyksen kääntöpuolesta
Sunrise Avenue -yhtyeen keulahahmosta Samu Haberista, 44, julkaistaan Forever Yours -niminen elämänkerta, jonka on kirjoittanut palkittu jääkiekkotoimittaja Tuomas Nyholm. Kirja julkaistaan 14. lokakuuta ja sen ennakkomyynti alkaa tänään maanantaina 10. elokuuta.
Kirjan kustantavan Otavan mukaan kirja on herättänyt jo etukäteen kiinnostusta myös kansainvälisesti, ja se on käännetty saksaksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Haberin ja Sunrise Avenuen tarina on tullut koko kansalle tutuksi, kun laulaja viime syksynä kertoi urastaan avoimesti Vain elämää -ohjelmassa. Aluksi levy-yhtiöiden ovet eivät meinanneet millään aueta, mutta Haber ei lannistunut sadannesta hylkäyksestä vaan toteutti unelmansa.
Menestyksellä oli kuitenkin myös hurja kääntöpuolensa ja Haber on avautunut julkisesti kärsimästään ahdistuksesta ja päihdeongelmasta.
Haber toivoo kirjan lehdistötilaisuudessa, että kirja toimisi esimerkkinä siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, jos haluaa tavoitella unelmiaan.
– Toivottavasti tämä tarina inspiroi jotakuta junioria uskomaan itseensä ja toteuttamaan hullua unelmaansa vastatuulista huolimatta. Ehkä hän voisi tosin välttää muutaman karikon, joille itse ajauduin, hän sanoo.
– Tosin myös virheet kuuluvat elämään ja niistä voi saada tärkeää oppia. Osalle voi jälkeenpäin jopa nauraa kirja kourassa kippurassa lattialla.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta