Sara Forsberg rehellisenä kokemuksestaan Ellen DeGeneresin ohjelmassa – työntekijät juoruilivat tähtijuontajasta
Laulajana ja tubettajana tunnetuksi tullut Sara Forsberg, 26, vieraili The Ellen DeGeneres Show -ohjelmassa vuonna 2014 pian sen jälkeen, kun hän oli julkaissut suureksi hitiksi muodostuneen kielivideonsa.
Juontaja Ellen DeGeneresin tähdittämä The Ellen DeGeneres Show on viime aikoina joutunut valtavan kohun keskiöön, kun kymmenet ohjelman työntekijät ja vierailijat ovat kertoneet kohdanneensa muun muassa rasismia ja seksuaalista ahdistelua ohjelman kuvauksissa.
Tämän seurauksena The Ellen DeGeneres Show on antanut potkut kolmelle vastaavalle tuottajalleen.
Nyt Forsberg on julkaissut Youtube-kanavallaan videon, jossa hän avautuu omasta kokemuksestaan ohjelman vieraana.
Videolla Forsberg kertoo DeGeneresin suhtautuneen häneen hyvin ystävällisesti ja ammattimaisesti. Forsberg ei tosin ollut varma, oliko DeGeneres ottanut hänestä etukäteen mitään selvää tai edes nähnyt hänen videotaan.
Hän muistelee olleensa kuvauksissa hyvin hermostunut, mutta Ellen sai tilanteen tuntumaan turvalliselta.
– Jossain kohtaa sanat menivät solmuun ja jäädyin kesken lauseen, samalla kun Ellen DeGeneres tuijottaa minua muutaman metrin päässä ja siellä on kirkkaat studiovalot ja studioyleisö, Forsberg kuvailee.
– Mutta hän (Ellen) oli todella ystävällinen. Hän sanoi, että se on okei, että me leikkaamme tämän. ”Juo hieman, hengitä syvään ja jatka sitten kun olet valmis”.
Yksi ikävä seikka on kuitenkin jäänyt vahvasti Forsbergin mieleen.
Forsberg kertoo, että kuuli henkilökunnan jäsenten juoruilevan DeGeneresistä avoimesti ohjelman tuotannossa. Tämä tapahtui Forsbergin mukaan juuri ennen kuin oli hänen vuoronsa nousta lavalle. Hän kuvailee työntekijöiden käytöksen olleen ”kamalaa” ja ”niin täysin epäammattimaista”.
– Ei ollut tarvetta siihen, että pitäisi hermoilla vielä enemmän tämän henkilön tapaamista, Forsberg painottaa.
Videon lopussa Forsberg summaa kokemuksensa ohjelmassa olleen kuitenkin kaiken kaikkiaan todella hyvä.
– Olen iloinen, että pääsin tapaamaan yhden maailman tunnetuimmista ja menestyneimmistä naisista.
– Rehellisesti ei ollut niin paha ja oikeastaan nautin siitä, Forsberg kiteyttää.
Näet videon alta.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue lisää: Kohun keskiössä rypevä Ellen DeGeneres Show antaa potkut kolmelle työntekijälleen
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti