Kuva: Nelonen Pressi / Petri Aho
Sara Forsberg tekee täysin uuden aluevaltauksen: ”Teinistä saakka ollut salainen unelmani”
Mediapersoona ja somevaikuttaja Sara Forsberg tekee helmikuussa täysin uuden aluevaltauksen. Nelosen tiedotteen mukaan Sara aloittaa HitMix-radiokanavan juontajana 8. helmikuuta.
Saran juontoparina on radioalan konkari Oku Luukkainen ja kaksikon on määrä juontaa HitMixin iltapäiväohjelmaa. Iltapäiväohjelman nimi on Oku Luukkainen feat. Sara Forsberg ja se kuullaan joka viikko maanantaista torstaihin klo 14–18.
– Radion tekeminen on teinistä saakka ollut salainen unelmani. Kun kysyttiin, lähtisinkö juontamaan Okun kanssa HitMixin iltapäivää, päätöksenteko ei ollut vaikeaa, Sara kommentoi uutta aluevaltaustaan Nelosen tiedotteessa.
– Juontohommat on entuudestaan tuttuja, mutta niihin on aina aikaisemmin liittynyt TV-kamerat. Jännä nähdä mitä puolia musta tulee esiin, kun ne poistetaan yhtälöstä. Ja Oku lisätään, hän jatkaa.
Myös Oku vaikuttaa odottavan kaksikon yhteistyötä innoissaan.
– Olen pääsääntöisesti juontanut radiossa aina yksin. Olen ollut hieman kateellinen ”radiopareille” ja miettinyt, kenenköhän kanssa itse joskus tekisin radiota. Villeimmissäkään unelmissa en olisi arvannut, että se on Sara Forsberg, hän sanoo.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia