Kuva: Instagram @saraparikka
Sara Parikka myöntää olevansa tiukka kasvattaja kolmelle tyttärelleen – ”Vaadin käytöstapoja”
Yrittäjä ja somevaikuttaja Sara Parikka, 29, kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan saaneensa seuraajiltaan paljon viestejä äitiyteensä ja hyväntuulisuuteensa liittyen. Hän kertoo olevansa luonnostaan positiivinen, mutta omaavansa myös ”ei niin kivoja puolia”, jotka eivät usein näy hänen sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan sisällössä.
Sara kertoo blogitekstissään muun muassa olevansa huono heräämään ja murehtivansa paljon. Hän sanoo ottavansa kaikki lapsiin liittyvät haasteet raskaasti. Saralla ja tämän puolisolla, Mikko Parikalla, on kolme tytärtä; vuonna 2014 syntynyt Matilda, 2015 syntynyt Mimosa ja viime keväänä syntynyt Melina.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä. Sara paljastaa blogissaan kokeneensa kolmannen lapsen myötä uudenlaisia riittämättömyyden tunteita. – Mietin paljon omaa vanhemmuutta ja sitä, että mikä siitä tekee hyvää tai huonoa. Välillä pohdin näitä asioita ihan liikaa ja olen aika ankara itselleni, hän kirjoittaa. Hän myöntää myös olevansa suhteellisen tiukka kasvattaja lapsilleen. – Vaadin käytöstapoja ja haluan, että perustaidot opitaan kotona. Lapsen ikätaso pitää tietysti ottaa huomioon, mutta en pelkää vaatia, Sara kirjoittaa. – Pyrin myös aina kertomaan ennen tilannetta miten pitää käyttäytyä. Esim. ennen ravintolaan menoa käydään läpi miten siellä käyttäydytään ja mitä saa tehdä ja mitä ei, hän jatkaa.
Jos kuva ei näy, näet julkaisun myös täältä. Sara kertoo myös olevansa välillä kiukkuinen, mutta toteaa sen kuuluvan elämään ja olevan täysin inhimillistä. – Jos suorittaisin jotain “täydellistä” kuvaa äidistä, niin sehän voisi luoda vaikka minkälaiset paineet lapsien aikuiseen elämään, hän pohtii. Lue myös: Sara ja Mikko Parikan hirsitalo huokuu joulun taikaa – näin perhe aikoo viettää joulua Salkkarinäyttelijä Sara Parikka sai kolmannen lapsen – puoliso julkaisi hellyttävän kuvan OMG! Mikko Parikka hauskuuttaa somessa jouluisella tyylillään: ”Näytät ujosti Rölli-peikolta”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”