Sara Siepiltä itkuinen avautuminen Pyry-rakkaasta – surullinen päivitys
Somevaikuttaja ja ex-missi Sara Sieppi on jo pidempään pitänyt yhtä Huuhkaja-pelaaja Pyry Soirin kanssa. Pariskunta elää etäsuhteessa, sillä aiemmin HJK:ssa pelannut Pyry sai sopimuksen Romanialaisesta CS Universitatea Craiova -jalkapallojoukkueesta.
Sara pystyy työnsä puolesta matkustelemaan melko joustavasti, sillä töitä voi tehdä muualtakin kuin kotoa. Kaunotar matkustaakin kultansa luokse usein, vaikka reissu ei olekaan helpoimmasta päästä.
Romaniaan ei kulje suoria lentoja Helsingistä, ja Sara onkin joutunut lentämään puolisonsa luokse esimerkiksi Italian kautta. Pelkkä vaihtolento ei kuitenkaan aina edes riitä, vaan Sara on joutunut matkustamaan vaihtokohteessa jopa toiselle lentokentälle jatkolentoa varten.
Sara on, kaikesta huolimatta, kertonut pysyvänsä Suomessa.
Pariskunta nautti vastikään rentouttavasta lomasta Espanjan Marbellassa, mutta juuri lomaansa hehkuttanut Sara julkaisi nyt kuitenkin surullisen päivityksen. Instagram-tarinan kuvassa näkyy, kuinka Saran tummien aurinkolasien alta pilkottavat itkuiset silmät. Sara paljastaa pariskunnan pääsevän elämään yhteistä elämää Suomessa vasta loppuvuodesta.
– Aina yhtä vaikeaa sanoa toiselle heipat, kun tietää, että Suomen kodissa ollaankin yhdessä sitten vasta puolen vuoden päässä, Sara kirjoittaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”