Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
Sara Sieppi odottaa esikoistaan yhdessä puolisonsa, jalkapalloilija Pyry Soirin kanssa.
Sara kertoi raskaudestaan lokakuussa julkaisemalla Instagramissa kuvia, joissa hän ja Pyry koskettavat hellästi pyöristynyttä vatsaa.
Sara on puhunut avoimesti aiemmin sekä lapsitoiveistaan että kokemistaan keskenmenoista, joten vanhemmuus on ollut pariskunnalle pitkään haaveissa. Tilanteessa on kuitenkin erityispiirre: Sara on elänyt jo vuosien ajan etäsuhteessa. Nyt hän avaa perhe-elämän järjestelyjä Sieppi & Särkkä -podcastissa.
Sara kertoo juontajakollegalleen Sabina Särkkälle voivansa raskauden tässä vaiheessa varsin hyvin. Hän kuvailee suhtautuneensa odotukseen rennosti eikä ole stressannut liikaa esimerkiksi vauvan tarvikkeista.
Myöskään välimatka Pyryyn ei aiheuta huolta. Pyry pelaa ammatikseen jalkapalloa ja edustaa tällä hetkellä kreikkalaista Anagennisi Karditsa -seuraa.
– Olemme tottuneet olemaan paljon etäsuhteessa. Tiesin, että jossain vaiheessa lähtö tulee, Sara toteaa jaksossa.
Vuoden 2011 Miss Suomi muistuttaa, että he asuivat eri maissa jo suhteen alkuvaiheessa, joten etäsuhde on ollut osa heidän arkeaan alusta lähtien. Sara ei koe tilannetta ongelmalliseksi – päinvastoin.
– Ihanaa, että hän saa olla siellä ja tehdä omaa juttuaan, ja minä saan tehdä omaa juttuani täällä, Sara iloitsee.
Loppuvuodesta pariskunta vietti paljon aikaa yhdessä, kun Pyryn edellinen pelaajasopimus päättyi. Tuleva isä on ollut aktiivisesti mukana odotusajassa, ja Sara kertoo hänen osallistuneen sekä neuvolakäynteihin että ultraäänitutkimuksiin.
– Tuntuisi väärältä kieltää häntä lähtemästä, sehän on hänen työtään.
– Etäsuhde on ollut selvillä alusta saakka. Molemmat halusimme vauvaa, se ei ollut mikään yllätys, Sara tokaisee ponnekkaasti.
Sara luottaa siihen, että arki järjestyy ajan myötä. Asumisjärjestelyihin ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa muutoksia, vaan vauva kulkee vanhempiensa mukana.
– Laitetaan vaan kaikki toimimaan, Sara ilmoittaa optimistisesti.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen