
Sara Siepin ulosottosotku jatkuu – sähkökin katkaistiin
Ex-missi Sara Sieppi on yksi Suomen menestyneimmistä somevaikuttajista.
Yli 230 000 ihmistä seuraa ex-missin Instagram-tiliä, jolla hän julkaisee paljon mainossisältöä, mutta toki myös tavan päivityksiä arjen aiheista.
Sara kertoi viime viikolla omalla Instagram-tilillään, että hänen kodistaan oli katkaistu sähköt, sillä hän oli unohtanut maksaa sähkölaskunsa.
Somevaikuttaja avautui Instagram-videotarinoissaan ikävästä tilanteestaan keskiviikkona 19.2.
– Heräsin tänään ilman sähköjä, kun mulla oli jäänyt lokakuun sähkölasku välistä.
– Lisäksi kaaduin kaksi kertaa keskustassa ihan kunnolla persuksille. Upea meininki. Mites sun tää päivä? Sara mainitsi sometilillään.
Saralla on lisäksi ollut vielä muita laskuja, jotka ovat päätyneet ulosottoon asti.
Viihdelehti Seiska kertoi viime marraskuussa, että Verohallinto haki Saralta yli 2 000 euron edestä maksamattomia veroja, ja näitä perittiin ulosoton kautta.
Seiska tavoitti Saran kommentoimaan asiaa 7.11.
– Jos niin huolimattomasti käy, että veroja ei ole maksanut ajallaan, niin silloin ne menevät ulosottoon ja loogisesti ne maksetaan sieltä pois. Kiitos huolenpidosta, ne ovat maksettu, Sara totesi sähköpostivastauksessaan.
Kiinteistö- ja ennakkoveroa koskevat merkinnät olivat vireillä 1.10.–26.11. välisenä aikana.
Seiskan selvityksen mukaan Saralla on lipsahtanut laskuja ulosottoon vielä marraskuun jälkeen.
21.2.2025 haetun ulosottorekisterin mukaan Sara oli loppuvuodesta jättänyt maksamatta vielä muitakin veroja.
Tälläkin kerralla velat koskivat kiinteistö- ja ennakkoveroja, ja laskujen summa oli yhteensä 1 386 euroa.
Molemmat merkinnät tulivat vireille joulukuun 2. päivänä, ja niiden vireilläolo päättyi tammikuun 9. päivänä, kun Sara oli hoitanut laskunsa.
Sara on yksi Suomen menestyneimmistä somevaikuttajista.
Ex-missi tienasi Seiskan selvityksen mukaan yhteensä 143 581 euroa vuonna 2023. Saran tulot koostuivat 135 581 euron ansiotuloista sekä 8 000 euron pääomatuloista. Somevaikuttajalle kertyi jäännösveroja eli mätkyjä yhteensä 13 190 euron edestä.
Sara viettää nykyään paljon aikaa Kreikassa, sillä hänen poikaystävänsä Pyry Soiri pelaa jalkapalloa ateenalaisjoukkue Athens Kallithea FC:n riveissä.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Prinsessa Catherine kertoi eronneensa prinssi Williamista – William dumppasi puhelimitse
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Sara Sieppi esittelee ökytuotteitaan – ”Välttämättömyyksiä”