Sara Sieppi avautuu huipputuloistaan – näpäyttää arvostelijoitaan: ”Jos tää on niin helppoa, tee itse yli puolen miljoonan liikevaihto yksin”
Vuoden 2011 Miss Suomi ja somevaikuttaja Sara Sieppi tienasi viime vuonna peräti 161 538 euroa. Hänen yrityksensä Semihiman liikevaihto vuonna 2021 oli huikeat 612 000 euroa.
Sara on kommentoinut nyt Instagram-tilillään huipputulojaan. Hän antaa ymmärtää, etteivät kaikki ole olleet iloisia hänen menestymisestään.
– Hetken hengittelin veropäivänä tulleita viestejä ja ajattelin, että enpä jaksa ottaa kantaa, mut sit taas samaan aikaan mietin, et miks mä hiljentyisin niin tärkeestä aiheesta. Jostain syystä todella monen on vieläkin vaikea hyväksyä sitä, että sen nätin naaman takana voi olla myös tyyppi, joka ymmärtää brändäystä ja markkinointia, Sara Sieppi kertoo.
– Se, että mun seuraajista suurin osa on esimerkiksi naisia ja teen välillä heille alusvaateyhteistöitä, ei tee musta tyhjäpäistä, tyrkkyä tai bimboa. Päinvastoin, se, että osaa kohdistaa sun kohderyhmän oikeanlaiseen markkinointiin on tärkeää tällä alalla, hän jatkaa.
Sara myöntää, että vaikuttajamarkkinoinnissa liikkuu suuria summia, koska yritykset voivat saada sitä kautta todella suuren mainosarvon.
Hän kehottaa epäilijöitään tekemään saman, minkä hän on tehnyt vaikuttajana.
– Oon tosi monta kertaa sanonut ja sanon edelleen, et jos tää on niin helppoa ja vaivatonta, niin tee sä ite perässä yli puolen miljoonan liikevaihto yksin. En ajatellut siis vieläkään ”pukea päälle kunnolla” tai ”mennä oikeisiin töihin”. Menestyvä nainen ei tulisi olla kirosana.
Lue myös:
Sara Sieppi teki havainnon, joka muutti hänen elämänsä totaalisesti – ”Se oli hullua tajuta”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026