
SDP:n uuden puoluesihteerin hirmuteot nousivat taas pinnalle: ”Ehkä se oli vain nuorten järjetön päähänpisto”
Mikkel Näkkäläjärven, 33, menneisyyden rikostuomiot nousivat jälleen pinnalle, kun hänet valittiin SDP:n puoluesihteeriksi.
Moni ihminen on ihmetellyt sitä, kuinka eläinrääkkääjä voi päästä näinkin poliittisesti merkittävään asemaan.
– Mä en usko heimoihin ja kritisoin eläinrääkkäystä nyt ja aina riippumatta puolueesta. Että mitä ihmettä, Demarit, filosofi Elisa Aaltolta kysyy Twitterissä.
Iltalehti kysyi pääkirjoituksessaan aiheellisesti, voiko kissaa lapiolla lyönyt olla puoluesihteeri.
Rikosten brutaalius järkyttää, vaikka niistä onkin kulunut jo pitkä aika.
Yksi rikostapauksista sijoittuu kesäkuuhun 2006, jolloin Näkkäläjärvi kavereineen kidutti brutaalisti kissanpentuja ja niiden emoa. Poliisin esitutkintamateriaalista kävi ilmi, että kidutusvälineinä teinipojat käyttivät lumilapion lisäksi mökiltä löytämiään jääkiekkomailoja. Myös yksi puujalka löytyi nuotiosta.
– Kevät 2019 oli minulle poliittisen urani rankin kokemus. Viikon raju julkinen myllytys, josta voin syyttää vain itseäni, Mikkel kertoi vuonna 2019, kun teot nousivat ensimmäisen kerran julkisuuteen.
– Tätä kissaa piti lyödä varmaankin kymmenen lyöntiä, ennen kuin se kuoli, yksi tekijöistä kertoi kuulustelussa.
– Hakkasimme kissaa niin pitkään, että se hiljeni ja todennäköisesti kuoli, Näkkäläjärvi kertoi kuulusteluissa.
”Ehkä vain järjetön päähänpisto”
– Mitään järkevää selitystä en osaa tekemisillemme keksiä, ehkä se oli vain nuorten järjetön päähänpisto.
Mikkel sai kritiikin lisäksi tukea esimerkiksi Kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemeltä.
Mikkel on nuoruutensa teot tunnustanut, katunut ja pyytänyt anteeksi. Hän on tänä päivänä muuttunut ihminen.
Jospa osoittaisimme kaikki hieman enemmän armollisuutta toinen toisillemme.
@Demarit saa sinusta erittäin yhteistyökykyisen, ystävällisen ja eri tavalla ajattelevia ymmärtävän puoluesihteerin.
Hyvää yhteistyötä toivoen!
Myös tuomio rattijuopumuksesta.
YLE:n mukaan 20-vuotiaana Näkkäläjärvi sai tuomion myös rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän kertoo hypänneensä humalassa autonrattiin, nukahtaneensa ja ajaneensa metsään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Robin Packalen on kihloissa!
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”