Kuva: Instagram: @juanitapupu
Seiska: Janita Lukkarinen valmistautuu viimeisiin hetkiinsä kotona – ”Toivon nukkuvani pois omassa sängyssäni”
26-vuotias tosi-tv-tähti Janita Lukkarinen on taistellut vuosia syövän kanssa.
Lääkärit sanovat nyt, että mitään ei ole enää tehtävissä, kun kasvaimet ovat levinneet keuhkoihin, kertoi Seiska aikaisemmin.
— Lääkäri sanoi, että minut lääkitään viimeisinä hetkinäni niin hyvin, että menen koomaan enkä tunne ollenkaan kipua.
Janitalle ennustettiin vuodenvaihteessa vain muutamia viikkoja elinaikaa, ja on ihme, että hän on vielä elossa.
Nyt heikentyneestä voinnista huolimatta Janita on päässyt Terhokodin saattohoidosta kotihoitoon, uutisoi Seiska.
— Lääkäri käy päivittäin ottamassa verikokeita ja tarkkailemassa vointiani. Toivon, ettei minun tarvitse palata enää hoitokotiin kuolemaan, vaan saisin nukkua pois omassa sängyssäni. Se on toiveeni.
Janita ei ole nähnyt viime viikkoina ketään muita, kuin vanhempiansa. Koronaviruksen takia hän ei ole voinut nähdä sisaruksiaan tai muita läheisiä.
— Olen ruvennut rakentamaan ympärilleni suojamuuria. Tuntuu, että mitä kauempana olen omaisistani, sitä vähemmän minua sattuu. On hirveää nähdä, kun he kärsivät takiani.
— En saa enää mistään iloa. Käsittelen joka päivä omaa kuolemaani. On epätodellista ajatella, että olen nyt tässä ja kohta minua ei enää ole.
Lisää aiheesta:
Seiska: Janita Lukkarisen kunto heikkenee, syöpä levisi keuhkoihin – ”Kuolen tukehtumalla”
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot