Johanna Tukiainen puhuu perheestään sekä edesmenneestä Julia-siskostaan Seiska-lehden Kohusta kehtoon -videosarjassa.

Hän esittelee sisaruksensa ja vanhempansa, jotka ovat asuneet Ruotsissa 18 vuotta. Isän tytöksi itsensä tituleeraava Johanna kyseli videolla isänsä fiiliksiä esittelyn jälkeen.

— Johanna on rakas ihminen, sanoo Johannan isä.

— Uskovana ajattelen sillä tavalla, että perhe on yhteiskunnan tukipilari, kertoo Johanna perheestään.

Johannan 5 vuotta nuorempi sisko Julia menehtyi yllättäen vuoden 2013 joulukuussa. Surutyö kesti vuosia, mutta Johanna sanoo olevansa nyt asian kanssa sinut.

— Mun paras ystävä oli Juulia joka on taivaan kodissa.

— Mulla on rauha sydämessä Juliasta. Kun oon tullut uskoon, mut on viety taivaaseen muutaman kerran ja mä oon nähnyt Julian siellä. Meidän perhe on saanut rauhan, Julia on päässyt turvaan Jeesuksen luokse.

Johanna kertoo, että Julia haaveili pienestä tytöstä, jonka takia kokee esikoisensa olevan Jumalan lahja. Hän aikookin kunnioittaa Juliaa lapsen toisessa nimessä.

Lähde: Seiska

Lue myös:
Johanna Tukiainen avautuu Metropolille tulevasta synnytyksestä: ”Lapsi syntyy keisarileikkauksella”

Raskaana oleva Johanna Tukiainen esitteli kihlasormuksensa: ”Punainen jalokivi osoittaa rakkautta ja intohimoa”